torstai 28. maaliskuuta 2013

Herkkutattirisotto

Äskeisen postaukseni loppukaneetin innoittamana pistän vielä pikaisesti copy-paste-reseptin omasta e-arkistosta. Kunpa tietäisin mistä olen tämän alunperin bongannut. Ehkä Kuohuviini-sivustolta..?

Herkkutattirisotto
4:lle

Ainekset:

-1/2-1 keltasipuli tai pari isoa salottisipulia hienonnettuna
-1 tai useampi valkosipulinkynsi puristettuna tai hienona silppuna
-n.200-300 g tuoreita herkkutatteja kuutioina tai n.40g kuivattua herkkutattia liotettuna
-2 rkl voita
-1-2 rkl oliiviöljyä
-3 dl arborio-, carnaroli- tai vialone nano-riisiä (tai mistä riisistä nyt tykkääkään, mutta hyvät kokit ovat neuvoneet välttämään parboiled-käsiteltyjä)
-1 dl kuivaa valkoviiniä
-4–6 dl kanalientä; itsetehtyä, liemikuutioista, fondista...
-1/2-1 dl parmesaania karkeana raasteena (tai mistä juustosta tykkääkään)
-merisuolaa & jauhettua mustapippuria myllystä

-yrttejä oman maun mukaan: persiljaa, rakuunaa, salviaa, tms. Ei kuitenkaan kaikkia kerralla.

-parmesaanilastuja ja muutama sieni koristeeksi

Toimi näin:
Liota kuivatut tatit vedessä. Liotusaika vaihtelee kuivatun sienen viipalepaksuudesta riippuen, mutta varaudu ainakin 20 minuuttiin. Kun sienet näyttävät palautuneen, puristele niistä varovasti enin vesi pois. Käytä liotusvesi kanaliemen pohjana; aromit talteen! Laita kanaliemi kuumenemaan erilliseen kattilaan. Voit tehdä muutakin lientä: kasvis- tai kanttarelliliemet toimivat myös.

Jos käytät tuoreita sieniä, paista niitä ensin miedolla lämmöllä pannussa kunnes enin neste on haihtunut. Älä ruskista tai käristä sieniä. Voit lisätä näin käsitellyt sienet risoton joukkoon heti, myöhemmin tai vasta viimeisenä juuston kanssa. Voit myös jättää sienet pannuun seuraavaa vaihetta eli sipulien kuullottamista varten. Voit myös lisätä kuivatut sienet suoraan risottoon kanaliemen lisäämisvaiheessa. Saatat tällöin tarvita lisää lientä. Näin lisättynä sienten oma aromi saattaa peittyä enemmän, koska ne imevät kanaliemen makua eivätkä puhdasta vettä.

Kuullota sipuli ja valkosipuli voissa & öljyssä kasarissa/pannussa/wokkipannussa. Käytä keskilämpöä, ei mitään käristävän kuumaa. Lisää riisi. Anna riisin kuullottua hetki koko ajan sekoitellen, ja lisää viini. Anna viinin kiehahtaa ja imeytyä riisiin. Lisäile sitten risottoon kuumaa kanalientä vähän kerrallaan, sekoittele rauhassa ja anna nesteen imeytyä. Lieden ei tarvitse olla kovin kuumalla, riittää että pientä poreilua tapahtuu. Kokkausaika riippuu siitä, mitä riisipaketin kyljessä lukee.

Et välttämättä tarvitse koko liemimäärää tai voi olla että tarvitset sitä lisää. Tämä riippuu täysin riisilaadusta. Joka tapauksessa kun riisit ovat al dente eli niissä on vielä vähän purutuntumaa, alkaa ruoka olla valmista. Sekoita risoton joukkoon parmesaani ja mausta ainakin mustapippurilla, sekä yrteillä ja/tai suolalla jos haluat. Valmis risotto voi tuoda mieleen jotakin, mitä irtoaa koiranruokapurkista, mutta rumuutta vastaan on konstit. Koristele annokset parmesaanilastuilla, paistetuilla tateilla tai yrttisilpulla. Tai vaikka kaikilla! Elämä risaiseksi!

Valmiin risoton koostumuksen kuuluisi olla mukavan kermaista, ennemmin aavistuksen löysähköä kuin tiivistä puuroa. Jos sille tuntuu, risottoon voi ihan viimeisessä vaiheessa lisätä myös tilkan ruokakermaa tai pari ruokalusikallista mascarponea (suolatonta tuorejuustoa). Ainesten määriä voi muunnella oman maun mukaan, tässä ohjeessa on pelkkä perussetti.


PS. hupatukset.  
Jos haluat tehdä täydellistä ammattilaistason risottoa, kannattaa googlata esim. Välimäen reseptejä. Minä teen monia asioita ominpäin risoton suhteen. En mittaa ikinä mitään. Käytän yleensä Risellan puuroriisiä (tsot tsot..). Kokkailen risottoni isossa wokkipannussa. Usein myös saatan silppuamisen sijaan raastaa sipulit karkeaksi raasteeksi.

Käytän risotossa vahvan mausteisia, kuivia valkoviinejä. Käyttämäsi liemen, oli se sitten kana-, kasvis-, riista-, tai sienilientä, tulee olla kuumaa koko ajan kun lisäilet sitä risottoon.

Voit tarjota risoton pääruokana, lisukkeena tai eturuokana. Meillä on tattirisoton kanssa tarjolla usein mm. grillattua kalkkunaa, kanafilepihvejä tai sitten jotain mukavaa sitruunaista ja pinjansiemenistä vihersalaattia.

Risoton kanssa voi kikkailla loputtomiin. Variaatioita on yhtä monta kuin on kokkeja. Voit kokeilla sienten sijaan vaikkapa lohta, kasviksia, kanaa, äyriäisiä, jne. Eikun kokeilemaan vaan!  

Ihanan pitkä viikonloppu edessä!

Aion tehdä ainakin tätä:


Ja varmaan myöskin tätä:


Ja ehkä vielä jotain tämän tapaistakin:

(Jaa mikä työskentely-ergonomia..?)


Mutta ennen kaikkea aion nauttia pitkän viikonlopun kaikista iloista: perheestä, kavereista, urheilusta, ulkoilusta, loikoilusta, hupsuttelusta ja hyvästä ruuasta.

Mmmmm... Ruokaa...

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Blogin favicon

Jos joku sattuu ihmettelemään, että mitä ihmettä tämän sivuston favicon (se ikoni blogiosoitteen vieressä) oikein esittää; tässä kuva isompana.



Ei enää kesä, ei vielä syksy.


Metsämansikka

Vuoden 2012 syksy oli melkein kaikkien kasvien, marjojen ja sienten osalta ihanan runsasta aikaa. Luontoäiti tarjoili ylitsepursuavia kattauksia upeita herkkuja. Vaikka pääsimmekin vasta ihan viimeisinä tavallisille apajillemme, saimme silti kerättyä 3 litraa tätä harvinaista herkkua pakkaseen. Muutama muu metsämansikka-litra tuhoutui mystisesti välittömästi löytymisensä jälkeen...

Tässä kuvia meijän manskuista.


Kesäkuun alku 2012. Rinne valkoisenaan kukintoja.






Kesäkuun 2012 lopussa herkut alkavat jo kypsyä.


Heinäkuun puolen välin satoa 2012.


Jos tuli metsämansikkaa runsaasti, niin mustikoiden suhteen homma karkasikin sitten täysin lapasesta. Mutta siitä lisää toisella kertaa. :)


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sienten kuivaaminen

Sienten kuivaamisen perusohjeet:

-Lämpötila +35-45ºC.
-Hyvä ilmankierto.
-Puhtaus ja hygienia.
-Viipaloi esimerkiksi herkkutatit max. 5mm viipaleiksi. Mitä tiiviimpi sienen rakenne, sitä ohuempi viipale ja nopeampi kuivuminen.
-Väljä ladonta, ei päällekkäisyyttä. Kääntele sieniä kuivaamisen aikana ainakin kerran.
-Sieni on tarpeeksi kuiva, kun se taittaessa katkeaa rapsahtaen. Yhtään kosteutta tai nahkeutta ei saa jäädä; tällöin sieni tulee pilaantumaan.
-Kuivattujen sienten säilytys huoneenlämmössä, ilmatiiviisti pakattuna, valolta ja voimakkailta hajuilta suojattuna. Oikein kuivatun sienen säilyvyys vähintään 1 vuosi.

Osa viime syksyn kuivatusta sienisaaliista. Suurelle tuntuneet määrät
supistuivat muutamaksi onnettomaksi pussukaksi...

Muuta:

-Siivoa sienet huolellisesti. Muista välineiden ja omien käsien puhtaus. Viipaloi tai revi sienet pienemmiksi kappaleiksi. Kuivaa kerralla vain tasakokoista, saman lajikkeen sientä.

 -Tiivisrakenteiset sienet viipaloidaan (tatit, vahakkaat, jne). Ukonsienen komean lakin voit kuivata halutessasi kokonaisena. Ohutmaltoiset, torvimaiset sienet puolitetaan repimällä tai leikkaamalla, koska suppilossa on usein roskia ja ötököitä (suppilovahverot, mustatorvisienet). On ikävää popsia talvella sientä, jonka sisältä paljastuu vaikkapa havunneulasia. Nimim. kokemuksesta oppii.

Etanat suppilovahveron varrella.
Minä olen niin huppana, että kerään sieniä siivotessa
uuskodittomat ötökät yhteen ja vien ne ulos metsän reunaan...

-Voit kokeilla kuivaamista kiertoilmauunissa uunin oven ollessa raollaan, kylpyhuoneen lattialla leivinpaperin päällä lattialämmityksen ollessa päällä, tai voit näpräilyhalun iskiessä pujottaa/sitoa sienet elintarvikekäyttöön soveltuvaan naruun ja ripustaa vaikkapa patterin yläpuolelle. Myös pyykinkuivauskaappia on joku kaverini kokeillut. Välillä olen kuivannut isoja saaliita saunassakin, mutta sellainen onnistuu vain hyvin kuivassa ja kuivuvassa saunassa. 

-Yleisesti ottaen sienten kuivaamista saunassa ei suositella. Energiaa kuluu, lämpötilaa on tarkkailtava koko ajan, ovia pidettävä raollaan ja sieniä käänneltävä ja pöyhittävä välillä. Ilmassa ei saa olla yhtään kosteutta ja hygieniasta on pidettävä tarkka huoli. Miksi sitten kerron saunassa kuivaamisesta? Koska itselläni se on toiminut, eikä ekologinen omatunto ole kolkuttanut puusaunassa kuivaamisesta.

-Muista aina hygienia, lämpötila, ilmankíerto, paloturvallisuus ja maalaisjärki, kuivasitpa sienesi millä keinolla tahansa. Ekologisuudesta ja energiatehokkuudesta kertokoot asiantuntevat tahot. 

Sienet saunassa. Tämä on tarkkaa puuhaa. Sienten alla
on kaksinkertainen, puhdas froteekangas ja talouspaperia.
Ylälauteella on lämpömittarit ja ovi on raollaan.

-Paras ja helpoin tapa kuivata sienet on hyötykasvikuivuri. Siitä en itse pääse yli enkä ympäri. Lämpötila ja ilmankierto ovat jo optimaaliset, itse väijyt vain kuivausajan. Kuivurilla kuivaat myös muutakin: kasvit, hedelmät, jopa lihaa. Yksi ostaa kuivurin, toinen rakentaa sellaisen itse.  

-Oma pikkukuivurini kuivattaa 3-4 litraa suppilovahveroa 3-4 tunnissa. Muut kokeilemani kuivatustavat vievät enemmän aikaa, jopa vuorokauden verran. Jos saalista on tullut enemmän, loput odottavat puhdistettuna kuivausvuoroaan jääkaapissa. Suositus on, että sienet käsitellään, siivotaan ja käytetään tai säilötään mahdollisimman nopeasti. Pilaantuvuus on melkein samaa luokkaa kuin kalan!

-Varoitus sienten kuivaamisesta asuintiloissa! Jos olet allergikko tai olet muuten herkkä, älä kuivaa sieniä asuintiloissa. Kuivatessa sienistä irtoaa miljoonittain itiöitä, jotka voivat aiheuttaa allergiaa tai nuhaa myöhemminkin. Jos kuitenkin kuivaat asuintiloissa esim. kuivurilla, aseta se liesituulettimen alle ja laita imu täysille. Näin edes osa itiöistä menee ulos.

-Jos sieni kuivataan yli +50°C, se paahtuu, eikä pysty enää imemään itseensä vettä.

-Jos ostat sieniä kuivattuna, n.50g/2dl vastaa n.500g/1l tuoretta sientä. Tämä sääntö on summittainen ja todelliset määrät riippuvat sienilajikkeesta. Kun kuivaat itse, pistä ylös tuoretilavuus- ja painomäärät. Minä jaksan joka syksy ihmetellä sitä miten pieneksi sienet kuivuvat. :) Jättisaalis mahtuu yhtäkkiä pariin minigrip-pussiin.

-Kuivatut sienet liotetaan viileässä/huoneenlämpöisessä vedessä ennen käyttöön ottamista. Aika riippuu täysin sienestä. Varaudu ainakin 20 minuuttiin. Käytä liotusvesi ruuanlaittoon, koska näin saat kaikki aromit ja ravintoaineet käyttöön.

-Kuivatut sienet säilytetään huoneenlämmössä, ilmatiiviissä astiassa, sekä valolta ja hajuilta suojattuna. Hygieenisesti ja hyvin kuivattu ja säilytetty ruoka säilyy pitkään. Virallinen suositus on 1 vuosi.

Katso lisää tietoa:
Sienten eri säilömistavoista Arktiset Aromit/sienten säilöntä
Täältä löytyy luettelo Eviran suosittelemista sienikirjoista: Evira/lisätietoa sienistä
Muita lähteitäni: Mauri Lahti: Metsästä sieniä!/Kariston Kirjapaino Oy 2010

Sienten huolellisesta siivoamisesta:
-Vaikka tällä suppilovahverolla olikin suppilon suoja, sisältä löytyi silti neulasia.



PS. Tuliko liian paljon tekstiä?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ruokaa: savulohitäyte

Näin kauniilla ilmalla en välttämättä malta kokkailla mitään kovin aikaa vievää ruokaa. Sujautan tähän väliin yhden meidän lempiruokaresepteistä. Ja sitten ulos! :)

Lämminsavulohitäyte letuille

200-300g lämminsavulohta ruodottomana ja hienommaksi revittynä
1 prk (n.200g) ruohosipulituorejuustoa
1 nippu (n.100g) kevätsipulia silppuna
2-3 rkl sitruunanmehua
1 pieni prk (n.200g) raejuustoa
2tl kuivattua tilliä tai 2-3-rkl tuoretta tilliä silppuna
½ -1 dl creme fraichea
ripsaukset sitruunapippuria sekä jauhettua mustapippuria
(hienoa merisuolaa maun mukaan)

Sekoita aineet keskenään käsin haarukalla. Voit myös sekoittaa ainekset monitoimikoneessa, jolloin saat hienoa pateemaista koostumusta. Anna maustua jääkaapissa ilmatiiviissä astiassa 1-2 tuntia. Paista suolaisia lettuja, täytä letut ja nauti! Täyte säilyy jääkaappikylmässä ilmatiiviisti pakattuna ainakin seuraavaan päivään.

Ohjetta voi muunnella käyttäen vaikkapa turkkilaista jogurttia, valmista kurkkusalaattia, purjoa, paprikaa, tuoretta persiljaa, sulatejuustoa tai mitä mieleen juolahtaa. Ohjetta voi myös yksinkertaistaa ja ainesosia karsia.

PS. Täyte sopii hienosti myös ruisnapeille, ruisleivälle tai uuniperunoille. Rohkea kokeilee muitakin vaihtoehtoja!




perjantai 22. maaliskuuta 2013

Herkkutatti

HUOMIO!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.

Herkkutatti lat. Boletus edulis, männynherkkutatti lat. Boletus pinophilus.

In english porcino, penny bun. På svenska karlsojansvamp, stensopp. Italiano porcino, ceppatello.

"Three little delicious piggies..." :)

Täältä voit käydä katsomassa mitä Elintarvikevirasto sanoo herkkutatista: Evira/ruokasienet/herkkutatti. Muita linkkejä herkkutatti-tietoon: Arktiset Aromit/herkkutatti.

Joskus herkkutatin saattaa äkkiseltään sekoittaa sappitattiin, mutta niiden erottamiseen toisistaan on keinoja. Sappitatilla on aina ohuempi jalka kuin herkkutatilla, eikä sillä ole sellaista miellyttävää, hieman makeaa tuoksua kuin syömäkelpoisella herkkutatilla. Sappitatin pillistö pullistuu ulospäin jo nuorena ja pillistön sävy muuttuu sitä vaaleanpunaisemmaksi mitä vanhempi sieni on. Sappitatin tunnistaa viimeistään silloin jos sitä joutuu jostain syystä maistamaan. Huom! Mitään sieniä ei pidä koskaan mennä maistelemaan ilman 100% varmaa tunnistamista! Herkkutatti on mietoa ja maukasta raakanakin, kun taas sappitatti saa sinut syljeksimään karvasta ja katkeraa, jopa polttavaa makua pois epätoivoisesti. Yksi sappitatin palanen isossakin pannullisessa syötäviä sieniä pilaa koko kokkailun. Sappitatti ei ole myrkyllinen, mutta ei siitä ole millään keinoin syötäväksikään.
Käy katsomassa sappitatin tunnusmerkit vaikkapa Luontoportin sivuilta Luontoportti/sappitatti.

Hyvä, nuorehko herkkutatti on tiivistä, jopa kovaa, sekä yllättävän painavaa materiaalia. Kokoonsa nähden kevyt herkkutatti herättää ainakin minussa epäilyksiä taudista tai muista vahingoista.

Älä poimi sellaista herkkutattia, jonka pinnassa näkyy homerihmaston kaltaista kasvua. Homemainen kasvusto voi esiintyä tatissa millä pinnalla tahansa, pienenä tai koko alueen peittävänä. Älä myöskään poimi sellaista herkkutattia, joka näyttää oudon myhkyräiselle tai epämuodostuneelle, sieni tuoksuu vähänkään epämiellyttävälle, tai jonka jalka halkeilee suikalemaisena irti. Näissä tateissa voi olla tatinriesa, joka on loissieni, ja se tekee sienestä ruuaksi kelpaamattoman. Tatinriesan vaivaamaan sieneen ei kuitenkaan kuole, mutta se lisää huomattavasti sienen piilevää pilaantuneisuutta sekä pahojenkin vatsavaivojen mahdollisuutta. 

Kerää vain siistejä sieniä. Itse jätän suosiolla metsän eläimille myös pahasti madon ja etanansyömät sienet, sekä jo hieman pehmeät, kellertäväpillistöiset tatit. Aina kun keräät sieniä, leikkaa terävällä veitsellä pois kaikki etanoiden, matojen ynnä muiden ötököiden purujäljet. Herkkutateilla on kauppasienenä eri laatuluokituksia, mutta kun itselleen kerää, voi hyvillä mielin kerätä vain kaikkein siisteimmät ja nuorimmat 1.luokan sienet. Paras sienestyskeli on pilvipoutainen. Sateella sienet tuppaavat olemaan limaisia ja niljaisia (ei sillä että pikku sade minua aina estäisi...). 

Sienestyksessä on hyvä pitää maalaisjärki mukana, pää kylmänä ja kaikki aistit käytössä. Sekä hyvä sienikirja aina matkassa!

Parin vuoden takaista satoa. 2010.

Herkkutatti on oikullinen esiintyjä, ainakin niillä main missä minä kuljen. Vuonna 2010 herkkutattia sai kerätä valtavia määriä. Sienet olivat ykköslaatua, tiiviitä ja herkullisia, ja niissä oli vain hyvin vähän etanan/matojen/muiden syömiä. Pari viimeistä vuotta taas niitä on saanut metsästää ihan urakalla. Viime syksynä saimme kerättyä tarkan väijymisen tuloksena  hädin tuskin 4-5 kg tätä maailman parasta risottosientä.

Koivuhapero vahtii, kun herkkutatti murtautuu sammalen läpi. 2012.

Niin kaunis...
Herkkutatti puskee tieltään palan sammalta.

Useimmiten meitä kuitenkin odotti alla olevan kuvan kaltaiset kaverit. Lie liika lämpö ja kosteus mädättänyt sienet jo ihan muutamassa päivässä? Myös matoja, etanoita ja muita sienten syöpöttelijöitä tuntui olevan viime syksynä aika paljon.

Tällaiset jää minulta metsään.

Lopuksi laitan kuvan toistaiseksi tunnistamattoman napostelijan uhrista. Aina joskus törmään tähän tapaan syötyyn sieneen, mutta vielä ei ole minulle selvinnyt mikä eläin syö herkkutattia näin? Tiedätkö sinä?

Kuka söi?


Lisätty 26.4.2013 "vastuuvapauslauseke" alkuun.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Oravat & keväthuuma

Viimeisen viikon ajan oravat ovat olleet taas lievästi sanottuna villejä. Koska ei ole hankiaisia, ne ovat juosseet jäljistä päätellen kevätkiima-ralliaan katolla, parvekkeella ja verannalla. Eilen kotiintultua ei voitu muuta kuin revetä nauramaan, kun takapihalle oli päivän aikana ilmestynyt tällaiset jäljet. Rohkeita ja röyhkeitä ne penteleet ovat aina muutenkin, mutta kohta käy jollekulle kalpaten.

*ffiuuuuuu TUMPS*




Viime viikon kamikaze-oravan jälki. Näyttää ihan sammakolle.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kuvasuosikkeja

Blogini otsikkokuva on otettu elokuussa 2012. Olimme lähdössä miehen kotiseuduilta kohti omaa tukikohtaamme, kun hillitön sienestysvietti pakotti allekirjoittaneen tekemään "vielä yhden pienen lenkin" lähimetsässä.

Mieheni oli luonnollisesti mukanani, ja siinä ruispellon laidassa, vasten ilta-aurinkoa, hän otti salakuvan edellään taapertavasta rouvastaan. Pro-kuvaajat löytävät kuvasta sen miljoona virhettä, mutta minulle se on visuaalisesti tallennettu muisto ihanasta hetkestä.


Sankossa vähän kanttarelleja, auringon lämpö kasvoilla, ruispellon vaimeaa kahinaa, maailman parasta seuraa. 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Aurinko armas...

Ihana, aurinkoinen viikonloppu on vieläkin ajatuksissa. Oli vain harmi, kun emme saaneet kuvattua sunnuntai-illan ja yön mahtavia revontulia kunnolla. Koko pohjoinen taivaanpuolisko leimusi ja tanssi. Vielä on meillä paljon harjoittelemista valokuvaamisen saralla.

Täältä voit katsoa upeita kuvia sunnuntain revontulista: Taivaanvahti/Ursan havaintojärjestelmä

Alla kuitenkin jotain pientä aurinkoon liittyvää minun itseni kuvaamana.


Halo-ilmiö 2012


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Ilveksen talvihassutteluiden jälkiä

Ilves oli peuhannut lumessa ja puissa, ja laskenut hankiaisilla mäkeä. Tassunjälkien iso koko yllättää minut aina, vaikka niitä näkisi miten usein. Alla olevassa kuvassa on mittasuhdetta antamassa naisten käsine kokoa L. Tosin tässä jäljessä on ilveksen varpaat olleet harallaan, siksi se näyttää niin isolle.


Tällaista ilveksen mellastusjälkeä oli puolet harjun rinteestä.

Muita säännöllisiä jäljen jättäjiä on mm. kettu. Tämä kaveri juoksentelee melkeinpä talojen pihoilla.

"Kettu juoksi yli järven..."

Ja lopuksi minun lempiliikkumistapa ikinä :) Minun jäljet ovat nuo suoraan menneet ;)

Kaksin kuljemme, ja hyvä niin <3

torstai 14. maaliskuuta 2013

Sienestyksestä

Aion postailla kuvia, muistoja, fiiliksiä ja muita kokemuksiani yhdestä sienilajikkeesta kerrallaan. Näin talvella on aikaa ajatella ja odotella omaa lempivuodenaikaani syksyä. Saatan olla ihan pikkaisen hupsahtanut sienestykseen ja marjastukseen, kun ne ovat harva se viikko mielessä. Kuka muu nyt ajattelisi sienestystä maaliskuussa? :)

Minulla on varastossa satoja kuvia sienistä. Yritän valikoida tähän blogiin ne siedettävimmän oloiset otokset.

Mutta ihan ensimmäiseksi HUOMIO!
Käytä sienten tunnistuksen apuna aina vain ehdottoman luotettavia lähteitä. Yksi taho, joka ei saa olla väärässä, on Evira. Tässä näkyvillä koko osoite Elintarvikeviraston ruokasienten sivulle http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/valmistus_ja_myynti/kasvikset/ruokasienet

Muut sivut, joita uskallan suositella, ovat Suomen Sieniseuran sivut http://www.funga.fi/teema-aiheet/sienten-tunnistaminen/ sekä Arktiset Aromit-sivut http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/sienet/

Linkit löytyvät myös sivun oikeasta reunasta kohdasta Minun linkkini.

Älä käytä sienten tunnistamiseen edes tätä blogia, vaikka kuinka itsevarman oloisesti kirjoittaisinkin sienistä. Käytä vain luotettavia lähteitä ja tarkistettuja sienikirjoja.

Kun ostan sienikirjoja, valikoin vain suomalaisten sieniasiantuntijoiden suomalaisista sienistä kirjoittamia kirjoja. Niitäkin kannattaisi olla melkein pari kolme erilaista. Hanki mahdollisimman uusia kirjoja. Kovin vanhojen sienikirjojen luokitukset ja suositukset ovat voineet muuttua. Näin on käynyt esim. pulkkosienen kohdalla. Nykyisin pulkkosieni luokitellaan myrkylliseksi, jopa tappavaksi.

Sienten kanssa pitää olla erityisen tarkkana, koska monilla syötävillä lajeilla on myrkyllisiä näköislajeja. Itse tunnistan varmaksi vain parikymmentä lajia, mutta en silti koskaan lähde metsään ilman sienikirjaa. Vaikka olen sienestänyt pienen ikäni, en ole alkanut ahnehtimaan sen enempää lajikkeita. Useimmiten kerään vain 5-7 lajiketta kerrallaan.

Tykkään eniten turvallisista lajeista, joita ei tarvitse pahemmin keitellä tai käsitellä, muuten kuin miten sitten sienet haluaa pitkäaikaisesti säilöä.

Tässä vähän alkusoittoa ehdottomasta lempparistani herkkutatista. Jokaisella puulajilla on oma herkkutattinsa. Kuvan kaveri on kuusenherkkutatti.

Tämä herkkupala joutui suoraan pannuun salottisipulien,
rouhitun mustapippurin, hienon merisuolan ja kermatilkan kanssa.



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kiikkustuolin korjaaminen

Kiikkutuolini toimii "meditaatiokeskuksenani", ja sillä on pitkä tarina. Tässä ensimmäisessä kiikku-postauksessa kerron vain mitä mieheni ja minä sille teimme, kun kiikku siirtyi omistukseeni. Rakentelemme ja teemme mielellämme vähän kaikkea omin käsin, mutta emme ole mitään himo-hifistelijöitä. Emme revi stressiä itselle tulevista huonekaluista tai muista askarteluista, koska tiedämme tekevämme juuri sopivaa jälkeä itsellemme. Koko korjausprosessia on tässä yksinkertaistettu, mutta idea tulee selville. Käytimme pääosin vain yhden tuotesarjan aineita. Aikaa meni paljon. Kahdelta ihmiseltä ainakin 20 tuntia ja yhdeltä toisen saman verran.
Niin, ja kuvat on otettu vähän sillä sun tällä. Toivottavasti kuvista kuitenkin saa selvää.

 Tämä vanha keinuja on ollut suvussani vuodesta 1945. Lähtötilanne oli tämän näköinen:

Alkutilanteen ihmettelyä työhuoneessa.
Maalin määrän määrittelyä.
Tiesimme kiikun koostuvan vielä vanhemmasta istuinosasta ja mahdollisesti uudemmista jalaksista. Maalikerroksia tiesimme olevan useita, mutta lopullinen luku oli huikeat 11! Seassa oli jopa punamultaa ja varmaan muutama lyijypitoinenkin maalikerros.

Maalinpoistoaine muhimassa.
Piti siirtyä anoppilan konehalliin sotkemaan.
Maalinpoistoaine kahteen eri kertaan, sekä reipasta rapsutusta
metallilastoilla, puukoilla sekä teräsvillalla.
Maalikerrosten poistamiseen kului kahdelta ihmiseltä varmaan 10 tuntia, mutta se oli sen arvoista. Alta paljastui kolhittu, mutta muuten mukavan näköinen kiikkuvanhus.


Liimaus ja paklaus. (Huomaa takana sienikuivuri :))
Maalikerrosten poistaminen myös kuivatti hellävaraisuudestaan huolimatta hieman vanhoja liimauksia. Puu oli elänyt sen verran vuosien mittaan, että päätimme ruuvata muutamia metallitukia jalkoihin. Jos olisimme oikeita puuseppiä, ja taitoa olisi riittänyt, olisimme purkaneet kiikun osiin ja koonneet sen sitten uudelleen. Tarkoituksena ei ollut puunata kiikkuvanhuksesta sikasiistiä modernia huonekalua, vaan korjata hienovaraisesti niin alkuperäinen ulkoasu kuin myös ajan jäljet näkyviin. Korjailin puupakkelilla vain suurimpia kuoppia ja kolhuja. Mistään entisöinnistä ei ollut kyse, vaan korjaamisesta.

Uuden selkälevyn tekeminen. 3mm koivuvaneri.
Spriipohjainen maali sekä värillinen
ja kirkas puuvaha.
Alunperin kiikkutuolissa on ollut paksu nahkainen selkämys, jossain välissä myös kankainen, mutta viimeisimpänä vanerilevy. Harkitsin eri vaihtoehtoja, mutta päädyin vanerilevyyn, koska pidin sen tukevuudesta. Päällystin muotoon leikatun vanerilevyn pehmusteella ja kankaalla, jonka mieheni sitten kiinnitti ruuveilla kiikkuun. Nyt kiikku odottaa enää vihonviimeistä, mahdollisesti turhaa, silausta; ruuvin kantojen peittämistä koristenauhalla. Harkinnassa on joko toinen pitsinauha tai tummanruskea nahkanauha.


Melkein valmis tai ainakin jo käytössä.
Kiikkutuoli, kiikkustuoli, kiikku, keinutuoli, kiikkuvanhus, vanha lonkottaja...
Kiikkuvanhukseni on tehty pitkille ihmisille. Alle 170 senttisten on vaikeaa ylettää varpaillaan maahan hipsuttelemaan vauhtia.

Minä rakastan vanhaa kiikkuani. Se lenkottaa ilkikuristen ipanoitten kiikkuhurjasteluiden jäljiltä, repsottaa vähän vinossa, ja siinä on huvittavana yksityiskohtana monen monituisen lapsen hampaanjäljet. Kun keinut kiikkuvanhuksessa, se tekee ihan pienen pienen vasemmalle rullaavan lenkahduksen. Minulle se kertoo eletystä elämästä; kiikkuni on nähnyt ja kokenut paljon. Kunpa se voisi kertoa minulle missä se oli ennen kuin ukkini ja mummoni ostivat sen...


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Talvi

Talvella ei keräillä tai etsitä mitään erityistä, vaan fiilistellään, taaperretaan pitkiä lenkkejä lumikengillä ja yritetään säilöä kauniita hetkiä. Ja otetaan tietysti kuumaa juotavaa ja istuinaluset mukaan. Ihmettelen usein näillä reissuilla, että minne se aika oikein katoaa. Yhtäkkiä vain huomaan auringon olevan laskemassa.

-20C, mutta metsäoja pitää lammen rannan sulana

Pohjalammen rannalla

Tervaskanto

Introduction

Muutama kuukausi sitten keinuin leppoisasti perintökiikkutuolissani. Ympärilläni oli yön miellyttävä hiljaisuus ja hämärä. Kaikenlainen kiire ja melu ja muut stressaavat asiat tuntuivat olevan sillä hetkellä kaukana.  

Mieleeni sujahti kuin varkain ajatus blogista. ”Miksi ihmeessä julkinen blogi?”, saattaa joku minut IRL tunteva ihminen kysyä, jos sattuu eksymään blogiini. En ole oikeastaan missään verkkoviestintäympäristössä. En käytä Twitteriä, Flickriä, Google+:a, keskustelupalstoja tai mitään muitakaan verkkoyhteisöjä. Poistin Facebook-tilini pysyvästi 1,5 vuotta sitten. Olin joskus monta vuotta sitten LinkedIn:ssä. En kuitenkaan ole verkkoyhteisöjä vastaan. Jos jotain olen, niin sopimusrikkomuksia ja yksipuolista ehtojen sanelua ja muuttelua vastaan.  

Joten, miksi julkinen blogi?
Pitkään mietiskeltyäni, erilaisia ongelmia, uhkia ja mahdollisuuksia punnittuani päädyin yksinkertaisesti tähän: ”Hei, näin/koin nyt/joskus jotain minua miellyttävää/sävähdyttävää, ja haluaisin jakaa sen aihealueesta kiinnostuneiden kanssa.”

Esiinnyn omilla kasvoillani ja etunimelläni. Kaikki blogini kuvat, ellen erikseen muuta ilmoita, ovat joko minun tai mieheni ottamia. Kuvausvälineenä on toiminut mikä tahansa käteen sattunut laatikko: Samsung Xcover, Olympus 790SW, Canon Eos650D, monet erilaiset Nokian luurit kautta aikojen. Kuvissa minulle tärkeintä on sen hetken muisto.

Pidätän muodollisesti kuvieni ja tekstieni käyttö-, levitys- ja julkaisuoikeudet. Linkitys on sallittua. Jos kuvat kuitenkin sattuvat kiinnostamaan lukijaa, kysy käyttölupaa allekirjoittaneelta.

Tarkoituksenani on julkaista jotain 2-3 kertaa viikossa.


Niin, ja alla oleva kuva kertoo paljon blogini pääasiallisesta aihealueesta.


2011 syyskuussa. Jahti-saappaiden vedenpitävyys testissä.