perjantai 31. toukokuuta 2013

Kukkasia

Nimittäin niitä minulle tärkeitä. :)

Ensimmäisenä mustikka 18. toukokuuta aurinkoisella rinteellä pohjois-Karjalassa.


Toisena metsämansikka, sama aika, melkein sama paikka.


Ja lopuksi metsälenkkien bonus-välipala: käenkaalin eli ketunleivän kukkia.


Jos syöt ketunleipää, muista juoda samalla maitoa tai syödä juustoa, koska ketunleivän sisältämä oksaalihappo sitoo kalsiumia. Älä hotki tätä metsän kirpeää herkkua paljoa, koska oksaalihappo voi aiheuttaa runsaina määrinä myrkytyksen. Katso lisää tietoa vaikkapa Luontoportin sivuilta. Kokeile muutamaa tuoretta ketunleivän lehteä ja kukkaa koristeena esim. salaatissa. :)

Hyvää viikonloppua!

torstai 30. toukokuuta 2013

Sisilisko

Jaloissani vipelsi viime viikonloppuna niin pieni lisko, että oli vähällä etten huomannut kaveria ollenkaan. Söpö elukka tämäkin, mutta näytti sille kuin se olisi viime kesänä menettänyt häntänsä.
No höh, sanon minä.
"Maailma on niin suuren suuri
ja minä ihan pienen pieni,
mutta hyvin minä pärjään
kun vain eteenpäin menen."
-sissiliskonen-


Sisilisko, suurten lohikäärmeiden sukua.

Tämä viimeinen kuva on valitettavasti epäselvä liukasliikkeisen liskon ja fantastisen hyvien kuvaustaitojeni takia, mutta eikö näytäkin tuo häntä vähän typistetylle?


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Lintuja ja linnunpesiä

Heti alkuun synkkä tunnustus: linnut karmivat minua hiukkasen. Syynä ei ole yksikään elokuva tai urbaanilegenda, vaan jokin käsittämätön, mystinen, vaistonvarainen puistatus. Tämä outo aavistuksenomainen fobiani ei kuitenkaan estä minua kuvaamasta lintuja. Tai ainakin niiden pesiä silloin kun niihin törmään. Ja tottahan minä lintusia syönkin, mutta en kuitenkaan niitä, joita kuvaan. :)

Tässä on kuvia harmaalokin pesästä. Pesä sijaitsee saaressa pellon keskellä pienellä kalliokumpareella. Tunnistus ei ole 100% varma, koska pesijä on hyvin arka, ja lähtee aina kaukaa karkuun. Iso lokki on kuitenkin kyseessä. Lokki on melkein kokonaan valkoinen, vain selässä on harmaa alue ja pyrstössä ehkä ihan pikkuisen mustaa. (Olipas tarkka ja luotettava lajitunnistus...)


(Harmaa)lokin pesä.

Sitten vähän tutumman säksättäjän pesä. Räkättirastas oli tehnyt pesänsä yhden autotallin taakse ison monihaaraisen pihlajan juureen. Niillä kavereilla on ainakin toimiva hälytysjärjestelmä: tuntuu sille, että vain 1 tai 2 paria pesii, mutta ainakin 10 muuta räksää on koko ajan vahdissa. Melu on välillä melko reipasta.


Räkättirastaan pesä.

Seuraavana sitten sellainen linnunpesä, jonka lajitunnistus jäi hieman hämäräksi. Metsäkanalintu on kuitenkin kyseessä. Arvelimme, että tämä on joko pyyn tai sitten teeren pesä. Pesämateriaalin puuttumisen takia voisi arvella kyseessä olevan ennemmin pyyn? Munat olivat kokoluokkaa standardit keskikokoiset kananmunat. Jos joku lukija pystyy antamaan vinkkejä suuntaan tai toiseen, kerro ihmeessä siitä kommenttiboxiin.
Pyyn tai teeren pesä.

Tämä pesä löytyi vahingossa ollessamme ulkoiluttamassa lainakoiria metsässä. Suomenajokoira päätti yhtäkkiä tunkea nenänsä koivun juureen, josta sitten pyrähti karkuun joko pyy tai sitten pieni teeri. Tilanne oli niin nopeasti ohi, ja koivikko niin tiheää, ettei jäänyt mitään toivoa varmasta tunnistuksesta. Toinen meistä kiskoi äkkiä koirat kauemmas ja toinen nappasi pikapikaa kuvan. Lähdimme nopeasti pois paikalta, jotta emolintu pääsisi jatkamaan hautomistaan. Ja kyllä, minä kiljaisin taas kerran korkealta ja kovaa, kun yhtäkkiä jalkojen juuresta pärähti tipunen karkuun niin, että höyhenet vaan pölähti. :D

Lopuksi vuoden vanha kuva jonkin pikkuruisen lintulajin pesästä. Tähänkin törmäsin ihan vahingossa. Sydän vaan hyppäsi kurkkuun, kun tajusin miten lähellä oli etten murskannut näitä pikkuisia piipittäjiä kumisaappaani alle. Kuva on otettu kännykällä, ja tähtäys oli mitä oli auringon häikäistessä näyttöä. Mittasuhdetta antaa pesän vieressä kuivunut lepän lehti. Pieniä ovat penteleet. Rumia kuin pirut, mutta silti hirmuisen hellyttäviä.

"piip piip" <3

tiistai 28. toukokuuta 2013

Sanoista tekoihin

Huomio!
-käytä kasvien tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, eli käy vaikkapa paikallisessa kirjastossa lainaamassa hyviä kasvioppaita.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.

Vähän yli viikko sitten paasasin täällä innosta soikeana miten minun pitäisi alkaa kerätä varastoon myös syötäviä kasveja marjojen ja sienien lisäksi. No, tämä tyttöhän tarttuu sanoista tekoihin!

Ostamani kirja Mauste- ja terveyskasvit luonnosta, Holmberg/Eklöf/Pedersen, Otava 2009, ei nyt ihan täysin tyydyttänyt tiedonnälkääni, joten joudun etsimään lisää kasvikirjoja. Tuosta kirjasta löytyi kuitenkin paljon hyödyllistä tietoa, joten ei se mikään hukkaostos todellakaan ollut.

Päätin aloittaa keruun ja säilömisen varovasti muutamalla jo ennestään tutulla lajilla: nokkosella, koivunlehdillä ja poimulehdillä. Aika monta vihreää lehdykkää eksyi keruun aikana suoraan suuhunkin. :) Onneksi osa selvisi kuivaamoon tai keittiöön asti.

Kasvien keruussa on muuten sitten monta mutkaa matkassa. Ei kannata painella suorilla puskaan, vaan katso esimerkiksi Arktisten Aromien sivuilta tietoa jokamiehenoikeuksista, sekä myös keruuohjeet.

Rouva itse keräämässä viikko sitten nokkosen versoja maanomistajan luvalla.
Kyseinen paikka on ollut autuaasti kesannolla jo monia vuosia ja
sijaitsee kaukana tiestä ja asutuksesta.

Vaikka kasvien keruu kuuluisikin jokamiehenoikeuksiin, katsoin parhaaksi kysyä luvan maanomistajalta. Näin säilyy hyvä mieli kaikilla osapuolilla. HUOM! Puiden lehtiä ei saa mennä riipimään ilman lupaa, samoin kuin ei saa mennä juoksuttamaan mahlaa tai tekemään saunavastoja. Kasvien keruussa on voimassa kestävän käytön periaate: peruuttamatonta vahinkoa ei saa tehdä. Minä sain luvan kerätä koivunlehtiä tänä vuonna kaadettavaksi merkityistä puista. Keräsin vain pari litraa lehtiä ensi talven teeainekseksi, koska en ollut varma kuinka kuivaus onnistuisi. Lisää tietoa koivusta täältä.

Koivun lehdet kuivurin ritilällä kylppärin lattialla kuivumassa.

Huomasin tuossa muuten mukavana yllätyksenä, että luonnonyrtit ja kasvit, sekä sienet ja marjat, alkavat näkyä yhä enenevässä määrin kaikkialla eri medioissa. Ihmisiä selvästikin kiinnostaa jonkinlainen "paluu luontoon" tai ainakin luonnonmukaisuuteen. Onko meillä alkanut tulemaan kollektiivisesti ja vaistonvaraisesti mitta täyteen lisäaineiden, myrkkyjen, teollisen tuotannon ja keinotekoisuuden suhteen? Vai mistä on kyse? Nostalgiastako? Eihän se nyt voi olla pelkkää nostalgiaa... Onko sinulla ajatuksia asiasta?

Tuota asiaa pitää pohtia joskus oikein pitkän kaavan mukaan. Myrkyistä ja lisäaineista puheen ollen, käyppä joskus katsomassa blogia Kemikaalikimara. Sen kirjoittaja kirjoittaa myös kolumnistina Kemia-lehteen, sekä bloggaajana Iltalehteen erilaisista ympäristö- ja kemikaali-asioista.

Joka tapauksessa, palatakseni kasvien keruuseeni. Keräsin ihan saksilla napsimalla nokkosia siten, että pienemmät versot nappasin kokonaan ja isommista n.10-15cm latvaa. Itse keräsin nokkoset ilman hanskoja pitämällä kerätessä aina kiinni lehdistä, mutta kannattaa ottaa hanskat mukaan nokkosten poimintaan. Sitten kuivasin nokkoset kylpyhuoneen lattialla talouspaperin päällä lattialämmityksen ollessa päällä ihan normaaleissa lukemissa eli n. +25C. Kuivuminen tapahtui reilusti alle vuorokaudessa, ja kyllä oli rapsakoita kavereita varsia myöten. :D

Nuoria nokkosia.
Kerättyjä nokkosia.

Ja nokkoset kuivumassa. :)

Tietysti tein myös ruokaa tuoreista nokkosista. Nokkosletut ovat todella hyviä! Suosittelen etsimään jonkun kivan nokkosruokaohjeen ja kokeilemaan. Nokkonen pitää muuten sitten ainakin ryöpätä ennen ruuanlaittoa. Katso täältä käsittelyohjeet.

Loppuun kuva saamastani ruohosipulista. Tämä kaveri ei sitten muuten ole mikään villi kasvi. Mutta oli kyllä erittäin hyvää leivän päällä ja omeletissa. Osan kuivasin talven varalle.


Ruohosipulia.

Jatkuu myöhemmin viikolla!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Kesäfiiliksiä lämmitellessä

Vaikka syksy ja talvi ovatkin lempivuodenaikojani, ovat ne kevät ja kesäkin aika kivoja. Kevät ja kesä vaan tuovat mukanaan sellaisia haasteita, joita ultra-vaaleaihoinen moniallergikko ei syksyllä ja talvella kohtaa. Mutta reippaasti vaan allergialääkkeitä kohti leipäläpeä ja suojakerroin 50-voidetta nahkaan, niin johan kohta passaa ulkonakin keikaroida! :D

Tässä meidän kesäkuvia positiivisten fiilisten lämmittelyyn.

Pihlajan alla piilossa.
Paahtava aurinko.
Sillalla...

Blogiini tulee nyt viikon tauko. Tavataan taas viikolla 22!

PS. Jos olet epäsäännöllisen säännöllinen lukijani, ilahtuisin ihan hirmuisen paljon, jos antaisit kuulua jotain itsestäsi joko kommenttiboxiin tai sähköpostiin. Silloin tietäisin, etten kirjoittele tyhjyyteen, ja saisin lisää potkua bloggaamiseen. :) Niin, ja blogistani saa kertoa kavereille!

torstai 16. toukokuuta 2013

Joskus neuloin

Viime vuodet olen neulonut lähinnä tonneittain villasukkia, sekä muutaman tilausneuleen. Joskus vuosia sitten tuli kuitenkin tehtyä sellaisiakin neuleita, joita saan blogissani esitellä.

Nämä neuleet on neulottu Novitan Isoveli-langasta. Kaavat ja mallit suunnittelin ja laskin aikoinaan itse, paitsi tuon kelttipalmikko-kuvion, jonka nappasin jostakin nyt jo unohtuneesta neulekirjasta.




Opin neulomaan joskus 7-9-vuotiaana, kuten moni muukin. Neulomista opetettiin koulussa, mutta onneksi myös äitini piti yllä jonkinlaista kiinnostusta niin neulomiseen kuin myös virkkaamiseen. Lopullisesti homma lähti lapasesta neulomisen suhteen vasta parikymppisenä, mutta into ei ole sen jälkeen laantunut.

Tähän loppuun näytän vielä osan viime talven villasukka-sadosta. Nuo pienimmät ovat vauvan tumput. Niitä voi tosin käyttää sukkinakin. Kutsun niitä sukkatumpuiksi. Ne tehdään suorana pötkönä, mutta kiertävänä joustinneuleena niin, että jos niitä käyttäisi sukkina, ne alkaisivat ajan myötä muotoutumaan jalan mukaan. 



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mitäs muuta sieltä luonnosta löytyisi?

Huomio!
-käytä kasvien tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, eli käy vaikkapa paikallisessa kirjastossa lainaamassa hyviä kasvioppaita.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.

Olen tässä muutaman vuoden ajan pohdiskellut, että minun pitäisi alkaa opiskelemaan ihan tosissaan mitä muuta syötävää kuin marjoja ja sieniä luonnosta löytyy. Ajatus on kypsynyt minulle ominaiseen tapaan kaikessa rauhassa jossain taustalla. Ee piä pittää mittää kiirettä, hilijoo hyvä tulloo. :)

Viime viikonlopun luontoretkien jälkeen kuitenkin hoksasin, että hei! onhan minulla jo vähän tietoa, nimittäin perimätietoa isältäni mitä syötäväksi kelpaavia kasveja luonnosta löytyy.

Pienenä tuli popsittua ilman minkäänlaisia myrkytysoireita nuoria koivunlehtiä (ja tietysti koivunmahlaa), männyn- tai kuusenpihkaa "purukumina", suolaheinää, apilankukkia, vesiheinää, poimulehtiä, maitohorsmaa, voikukkaa, ketunleipää eli käenkaalia ja mustaherukan lehtiä.  Näitä kasveja minä olen napsinut syödä ohimennen aikuisenakin ilman sen syvällisempiä pohdintoja, varsinkin keväällä ja alkukesästä. Tiedän myös nokkosen olevan erinomainen ruokakasvi, ja ystäväni vinkkasi myös kuusenkerkkäsiirapista. Sitä on pakko kokeilla tehdä tänä kesänä!

Eli minulla on jo olemassa jonkinlainen pohjatietämys. Tämä oivallus innosti minua niin, että pistin tilaukseen muutaman kasvikirjan. Syksyn sienten ja marjojen keruuaikaan on niin tuskallisen pitkä aika, joten jospa tämä uusi aluevaltaus helpottaisi malttamattomuuttani: kasvien kerääminen säilöttäväksi asti.

Poimulehti toukokuun puolivälissä.
Syötävien kasvien keräämisessä on tietenkin omat haasteensa. Maalaisjärjellä ajateltuna et voi poimia kasveja milloin vain ja mistä vain. Odotankin innolla kasvikirjojeni saapumista, jotta saan lisää tietoa. Nykyisellään kun minä napostelen kasvit kaukana pihoista, viljellyistä pelloista ja maanteistä, nuorena ja tuoreena ja samantien. On siis mukavaa saada tietää, milloin ja mistä kerätä, miten ja mitä säilöä, mitä ruokia voi tehdä, jne.

Alla olevassa kuvassa on nuori suo-ohdake. Maija-Liisa Pitkäsen kirjan Räpsäys ja tattirötti, Klingendahl Paino Oy 2009, sivun 25 mukaan nuoret suo-ohdakkeet olisivat syötäviä kasveja. Jäin vain kaipaamaan käsittely- ja ruokaohjeita, joten siksi odottelen tilaamiani kirjoja saapuvaksi. Tarvitsen aina vähintään kaksi erillistä lähdettä.

Suo-ohdake toukokuun puolivälissä.
No, nämä seuraavat kullanmurut ovat jokatapauksessa suloisesti tuttuja. Ihanat, pikkuiset metsämansikat! Lehdet puskevat jo niin tomerasti esille. Toivottavasti tästä kesästä tulee edes puoliksi niin hyvä metsämansikkakesä kuin viime kesästä.

Sieltä ne pienet lehdet vaan sitkeästi puskee esiin.

Kirjoja odotellen!

tiistai 14. toukokuuta 2013

Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin takuulla yllätyt! (Ei, en törmännyt karhuun.)

Minä saan metsässä säännöllisin väliajoin minislaageja. Vaikka yrittäisin liikkua kuinka hitaasti ja varoen, silti joku yrittää aina aiheuttaa minulle sydänkohtauksen. Viime viikonloppuna meinasi karata muutakin kuin happi keuhkoista, kun jouduin huomaamattani 2 metrin päähän tunnistamattomaksi jääneen, noin pyyn kokoisen linnun pesästä ennenkuin emolintu päräytti räväkästi karkuun. Munat olivat noin kananmunan kokoisia, vaaleanvihreitä ja ruskealaikkuisia. Saattaisin äkkiseltään väittää, että emolintu oli pyy, mutta eiväthän ne vielä muni?


Näppäsin pikapikaa kuvan kännykällä ja lähdin hiipimään toiseen suuntaan. Emolinnun pakeneminen tapahtui kuitenkin niin äkkiä, etten yhtään tiedä minkä linnun pesän kuvasin. Pesä oli noin 10 metrin päässä pellon reunasta kuusimetsässä, heinikkoisella rinteellä, pienen katajan juurella.

Törmäsin myös pro design-talonrakentajaan. Tässä ei olekaan kyseessä mikään turha jätkä. Tikka on aloittanut pesäkolon tekemisen strategisesti viisaaseen paikkaan. Kämpän kuistilla on katto!



Näin ne sisustusohjelmat alkavat vaikuttaa jo metsän elukoihinkin. ;)

Kävimme kiertämässä viikonloppuna vanhoja tuttuja kohteita. Olen vaaninut tätä onttoa haapaa jo vuosia. Ai miksikö? No siksi koska se olisi ihanteellinen kämppä mehiläisille. Ei ollut vielä tänäkään vuonna ketään kotona. Kuvasta huomaa, miten fiksu tyyppi sorkkii ensin ja katsoo vasta sitten. Hahhah! No ei nyt sentään. Aktiivisen mehiläispesän surina kuuluu metsässä kauas.

*tonkimista*
On se ontto.

Kun tulimme eilen illalla töistä ynnä muilta asioilta kotiin, meitä tervehti eteisessä tällainen näky. Käytännössä pikkukaverit olivat tutkimassa koko yläkertaa. Vain työhuone ei ollut kelvannut tutkimusretken kohteeksi.


Kyllähän minä eläimistä tykkään, eikä mitkään ötökätkään minua pahemmin pelota tai karmi, mutta nyt hei kaverit ihan oikeasti! Ensin oli vain hämähäkit. Sitten meille tuli orava, ja nyt tulee sokerimuurahaisetkin! Okei, orava saa jäädä, mutta muurahaiset saavat kyllä häädön.


Lisää jorinaa myöhemmin viikolla! :)

maanantai 13. toukokuuta 2013

Viikonlopun löytöjä

Metsässä kuhisee, kirjaimellisesti. Ilma oli vielä suhteellisen viileä viime viikon loppupuolen ajan, mutta ei se metsien asukkeja haitannut. Käki kukkuu, mehiläiset heräilevät, kuovi oli jo tehnyt pesän metsän reunaan, jne.

Muurahaiset kihisivät ja kuhisivat kaadetun koivun mahlalla. Olisiko kyseessä myöhästynyt vapun juhlinta?


Sammakoilla on myös meneillään keväthuuma. Kurnutus ja korina oli lampien ja järvien rannalla melkoinen, varsinkin iltaisin. Välillä kuului normaalin korinan välissä oikein komea möreä kurnahdus, kun joku iso sammakko-kundi töräytti tule-tänne-beibi!-kutsua sieville sammakko-typyille. Sammakot ovat huvittavia, jopa söpöjä minun mielestäni, mutta eivät ne mitään maailman fiksuimpia elukoita ole mitä tulee lisääntymisen suhteen. Tai sitten se lempi vaan leiskuu niin hiton tulisena, ettei jouda katsomaan minne sen jälkikasvunsa laskee.




Nämä poloiset sammakonkudut oli laskettu kevättulvan vallassa olevalle tielle. Tuossa metsäojassa ei ollut yhtään kutua.

Vielä löytyi vähän jäätäkin. Mies toimii mittasuhde-mallina. Ne metsät, missä normaalisti kuljemme, ovat melko täynnä erilaisia kalliomuodostelmia. Tietysti löytyy myös jyrkkiä harjuja ja hoidettua talousmetsää, mutta liikkumisesta tulee mukavan haastavaa, kun ei ole ihan koko ajan tasaista kumparetta.


Esittelen muita viikonlopun löytöjä myöhemmin.

Ai niin, tässä yksi kuva siitä hullusta alivuokralais-oravastamme. Huomasin, etten voi ottaa muunlaisia kuvia ilman, että naapurusto näkyy (pitää kunnioittaa muiden yksityisyyttä).

Tämä orava sanoi minulle, että jos tulen yhtään lähemmäs,
se syö minun pään! Iiiks!
:D

tiistai 7. toukokuuta 2013

Keltasarvikka

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.

Tämä kuvieni sieni on keltasarvikka, latinaksi Calocera viscosa, på svenska gullhorn. Keltasarvikka ei ole syötäväksi kelpaava sieni. Katso keltasarvikan tuntomerkit ja tiedot esimerkiksi Korhonen ja Penkkimäki, Suomalainen sienikirja, Readme.fi 2012, sivu 134.

Keltasarvikka kuuluu haarakkaisiin, joissa on monia erilaisia, mutta keskenään hyvin samannäköisiä lajeja.



Nämä pikkuiset keltasarvikka-kaverit tulivat blogiini, koska niiden hehkuvan keltaisuuden näkeminen keskellä suuria vihreitä sammalikkoja ilahdutti minua viime syksynä hyvin paljon.

Nämä hassut pienet tulenliekit piristävät kuvamuistona harmaintakin kaupungissa vietettyä päivää. :)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kyykäärme

Kyy pääsi yllättämään viime syksynä. Olimme palaamassa myöhäiseltä sienireissulta lokakuun alussa, kun yhtäkkiä harjun ylärinteessä edessäni lekotteli kyy ilta-auringon viimeisissä säteissä lämmitellen. Voin tunnustaa ihan avoimesti, että reagoin viehkeän naisellisesti (kiljaisten kovaa ja korkealta) ja jalkani löysivät jarrun heti eikä kohta. Mieheni ryntäsi perästä paikalle hirmuista kyytiä, koska luuli jotain kamalaa tapahtuneen. Vaan eipä hän tietenkään ollut moksiskaan mokomasta, olihan hän nähnyt kyitä ennenkin. Minä taas olin nähnyt käärmeitä vain eläintarhoissa tai sitten sellaisina litteitä, kuivina, liikkumattomina versioina maanteillä.

 Ei muuten ollut kovin vikkeläliikkeinen kaveri, joten ehdittiin ottamaan kuva.


Ai miksi tämä oli hyvä hetki? Koska pääsin näkemään kyyn livenä! Eikä se edes purrut minua. :)

perjantai 3. toukokuuta 2013

Ukonsieni

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.


Ukonsieni, latinaksi Macrolepiota procera, på svenska stolt fjällskivling.

Tämä sieni voi kasvaa halkaisijaltaan jopa 30 senttiseksi. Sillä myös korkea, 20-40cm jalka.

Etsi tuntomerkit ja lisätietoa ukonsienestä esimerkiksi Luontoportin nettisivuilta tai Helsingin yliopiston Pinkka-Lajituntemuksen oppimisympäristö-nettisivuilta, tai myös Salo, Niemelä, Salo: Suomen sieniopas, WSOY 2006, sivu 106.

Tässä ottamiani kuvia ukonsienistä parilta viime syksyltä. Useimpina syksyinä löydän vain yhden tai kaksi näitä herkullisia jättiläisiä.

Ukonsieni kesantopellon reunassa.
Pitkä jalka uhkaa hukkua heinien sekaan.

Nuori ukonsieni muistuttaa vähän rumpupalikkaa.

Syksyn 2012 isoin ukonsieni-saaliimme. Sekä myös isoin suppilovahveromme. :)

Ukonsienellä on myrkytön, mutta käsittelemättömänä pahojakin vatsanväänteitä aiheuttava näköislaji akansieni, latinaksi Chlorophyllum rhacodes tai edeltävä nimi Macrolepiota rhacodes. Jos sattuu oikein huono päivä, saatat hätäisesti sekoittaa ukonsienen jopa myrkylliseen ruskokärpässieneen, latinaksi Amanita regalis. Ohjeet sienilajien toisistaan erottamiseen löytyvät hyvistä sienikirjoista. Tähän en sattuneesta syystä tuntomerkkejä kirjoittele, tarkoittaen sitä, että tämä ei ole sienten tunnistus- tai sieniblogi, vaan harrastusblogi. Tällä hetkellä minulle ei tapahdu kovinkaan paljoa tuolla ulkoilu- ja luontorintamalla, mutta onneksi varastossa on satoja kuvia sieltä sun täältä vuosien varrelta. :) Sienet ja marjat ovat lempiaiheitani, joten niistä on helppoa blogata.

Ukonsienessä on ovela, mieto, mantelimainen tuoksu ja maku. Ukonsieni on helppo kuivata, sen rakenne on jo valmiiksi jotenkin kuivakka, eikä se kutistu kovinkaan paljoa kuivatessa. Yksi tapa valmistaa tämä herkku on tehdä siitä "pihvejä". Kuituinen ja sitkeä jalka suositellaan kuivattavaksi ja jauhettavaksi mausteeksi.


Hyvää viikonloppua!

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappuaattona

Kävimme ystävien ehdotuksesta vappuaatto-iltana Maaningan Korkeakoskella. Ilta oli harmaa ja sateinen, mutta yritin mieheni kanssa saada aikaan vajavaisilla kuvaustaidoillamme edes muutaman siedettävän kuvan. Mehän kun emme harrastamalla harrasta valokuvausta. Minulle ainakin riittää, kun tilanne on joten kuten dokumentoitu. :)

Nolottaa hieman myöntää, että vaikka itä-Suomi ja moni muukin osa Suomesta on tullut koluttua melko hyvin, tällaiset melkein paikalliset luonnonnähtävyydet ovat jääneet välistä. Veri on vetänyt sienestys- ja marjastusmaille, ei nähtävyyksille. Kolin kansallispuisto on tietysti katsottu moneen otteeseen, mutta löytyyhän sitä itä-Suomesta paljon muutakin. Olisiko vinkkejä?