keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mitäs muuta sieltä luonnosta löytyisi?

Huomio!
-käytä kasvien tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, eli käy vaikkapa paikallisessa kirjastossa lainaamassa hyviä kasvioppaita.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.

Olen tässä muutaman vuoden ajan pohdiskellut, että minun pitäisi alkaa opiskelemaan ihan tosissaan mitä muuta syötävää kuin marjoja ja sieniä luonnosta löytyy. Ajatus on kypsynyt minulle ominaiseen tapaan kaikessa rauhassa jossain taustalla. Ee piä pittää mittää kiirettä, hilijoo hyvä tulloo. :)

Viime viikonlopun luontoretkien jälkeen kuitenkin hoksasin, että hei! onhan minulla jo vähän tietoa, nimittäin perimätietoa isältäni mitä syötäväksi kelpaavia kasveja luonnosta löytyy.

Pienenä tuli popsittua ilman minkäänlaisia myrkytysoireita nuoria koivunlehtiä (ja tietysti koivunmahlaa), männyn- tai kuusenpihkaa "purukumina", suolaheinää, apilankukkia, vesiheinää, poimulehtiä, maitohorsmaa, voikukkaa, ketunleipää eli käenkaalia ja mustaherukan lehtiä.  Näitä kasveja minä olen napsinut syödä ohimennen aikuisenakin ilman sen syvällisempiä pohdintoja, varsinkin keväällä ja alkukesästä. Tiedän myös nokkosen olevan erinomainen ruokakasvi, ja ystäväni vinkkasi myös kuusenkerkkäsiirapista. Sitä on pakko kokeilla tehdä tänä kesänä!

Eli minulla on jo olemassa jonkinlainen pohjatietämys. Tämä oivallus innosti minua niin, että pistin tilaukseen muutaman kasvikirjan. Syksyn sienten ja marjojen keruuaikaan on niin tuskallisen pitkä aika, joten jospa tämä uusi aluevaltaus helpottaisi malttamattomuuttani: kasvien kerääminen säilöttäväksi asti.

Poimulehti toukokuun puolivälissä.
Syötävien kasvien keräämisessä on tietenkin omat haasteensa. Maalaisjärjellä ajateltuna et voi poimia kasveja milloin vain ja mistä vain. Odotankin innolla kasvikirjojeni saapumista, jotta saan lisää tietoa. Nykyisellään kun minä napostelen kasvit kaukana pihoista, viljellyistä pelloista ja maanteistä, nuorena ja tuoreena ja samantien. On siis mukavaa saada tietää, milloin ja mistä kerätä, miten ja mitä säilöä, mitä ruokia voi tehdä, jne.

Alla olevassa kuvassa on nuori suo-ohdake. Maija-Liisa Pitkäsen kirjan Räpsäys ja tattirötti, Klingendahl Paino Oy 2009, sivun 25 mukaan nuoret suo-ohdakkeet olisivat syötäviä kasveja. Jäin vain kaipaamaan käsittely- ja ruokaohjeita, joten siksi odottelen tilaamiani kirjoja saapuvaksi. Tarvitsen aina vähintään kaksi erillistä lähdettä.

Suo-ohdake toukokuun puolivälissä.
No, nämä seuraavat kullanmurut ovat jokatapauksessa suloisesti tuttuja. Ihanat, pikkuiset metsämansikat! Lehdet puskevat jo niin tomerasti esille. Toivottavasti tästä kesästä tulee edes puoliksi niin hyvä metsämansikkakesä kuin viime kesästä.

Sieltä ne pienet lehdet vaan sitkeästi puskee esiin.

Kirjoja odotellen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida!