torstai 27. kesäkuuta 2013

Mustavahakas

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.

Minä nyt sitten ajattelin kuitenkin lykätä ilmoille nuo tekemäni bloggaus-luonnokset... :)

Olen opetellut viime vuosina muutamia uusia sienilajeja. Yksi näistä on mustavahakas, latinaksi Hygrophorus camarophyllus, på svenska sotvaxskivling.

Katso ihmeessä mitä Arktiset Aromit kertovat mustavahakkaasta. Tässä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen ruoka- ja kauppasieni.

Olin ensimmäisellä kerralla kahdesta sienikirjasta huolimatta hieman epävarma tunnistanko mustavahakkaan varmasti, mutta nenäni ei onneksi erehtynyt. Mustavahakkaassa on aivan ihana, hunajainen, makea, mieto tuoksu.

Alla kuvia viime syksynä löytämistäni mustavahakkaista. Löysin niitä ryppäissä, mutta suhteellisen vähän koko syksyn aikana. Nämä makoisat sienet kelpaavat valitettavasti erittäin hyvin ötököillekin.

Tämän kuvan sienen olen näköjään onnen huumassa repinyt irti, enkä leikannut siististi. Hups...



Mustavahakas on nimensä ja sukunsa mukaisesti koostumukseltaan hieman kuin murenevaa vahaa. Se ei ole mitään pehmeää höttöä, vaan normaalia sientä vähän tiiviimpää tavaraa. Mustavahakas sopii erityisen hyvin säilöttäväksi kuivaamalla, ja ruuanlaitossa mm. sienipiiraan täytteeksi. Tällä sienellä on pari näköislajia, joten sienikirja metsään mukaan! :)

(Ja jospa ensi syksynä saisin otettua parempia kuvia tästä herkusta.)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tuhkelot

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.

Pistetäänpä näin tiistain virkistykseksi jotain hölmöä menemään.

Nämä minä muistan lapsuudestani. Nimittäin tuhkelot, nuo hassut pölläyttelijät. Enkä puhu nyt kuristavan ankeiden betonilähiöiden masentavan sekopäisistä pölläyttelijöistä, vaan maalaistalon lähiluonnon hölmönhauskoista tuhkelo-sienistä.

Lapsena oli suorastaan kiljuvan kivaa joko puristella, tökkiä tai talloa näitä sieniä silloin kun ne olivat valmiita tupsauttamaan itiönsä ilmoille. Vanhempani neuvoivat, että niiden piti antaa kypsyä rauhassa ja vasta sitten niistä sai talloa tai puristella itiöt pihalle. Kyseessä ei siis ollut mikään mielivaltainen ympäristön tuhoaminen, vaan tarkkaan harkittu luonnon avustaminen. :)




Nämä kuvieni sienet ovat joko känsätuhkeloita tai ryhmätuhkeloita. En ole tehnyt tarkempaa lajimääritelmää. Se, jota kupusieniin kuuluvat tuhkelot kiinnostaa, voi etsiä itse niistä lisää tietoa. Tuntomerkit ynnä muuta tietoa löytyy esimerkiksi Salo, Niemelä, Salo: Suomen sieniopas, WSOY 2006, sivu 416-425.

"tööt tööt" "tups tups"

Vaikka alankin jo olla aikuisten iässä, en silti voi vastustaa satunnaista tuhkeloiden tupsauttelua. Sisäinen lapsi karkottaa aikuisuuden vakavuuden.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pienisuuri löytö

Metsissä kulkiessa voi löytää mitä ihmeellisimpiä asioita, ainakin minun mielestäni.

Löysin tämän kelosydämen mieheni kanssa useita vuosia sitten. Kelon oudosti liikuttavasta ulkomuodosta huolimatta jätimme sen metsään, vaikka olisimme voineet ottaa sen mukaamme ihan maanomistajan luvan kanssa (huom! jokamiehenoikeudet). Käymme ainakin kerran vuodessa tarkistamassa, vieläkö kelosydän on paikoillaan piilossa kallioiden keskellä. Samasta paikasta löytyy pari muutakin huvittavaa kelomuotoa, mutta niistä lisää myöhemmin.


Toisena vähän vanhempi kännykkäkuva.


Sydämellistä viikonloppua!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Hytykät

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä aina harkintaa ja maalaisjärkeä.

Näiden sienten tunnistus on jäänyt melko epävarmaksi. Varmaa on vain se, että en todellakaan kerännyt tai syönyt kumpaakaan näistä sienistä!

Oletan, että nämä molemmat sienet kuuluvat hytyköiden sukuun. Hytykät eivät ole syötäviä sieniä, ainakaan minun omistamien sienikirjojen mukaan. Ensimmäinen kuva, jossa hytykkä näkyy kelopuun rungolla, on siitä outo, että kuva on otettu toukokuun 2012 lopussa. Tuolloin ympäristöstä löytyi paljon korvasieniä, mutta tämä sieni oli pehmeä ja todella hyytelömäinen.

Koko n. 6 x 11 cm.

Seuraavana on kuva samalta kelolta vuotta myöhemmin, toukokuussa 2013, mutta eri suunnasta. Kuivuneet hytykät ovat pysyneet puun rungolla talven yli. Ne näyttivät ihan kuivuneille luumuille. :)


Tämä toinen hytykkä-kuva taas on otettu syyskuun 2012 lopussa. Tästä sienestä uskaltaisin tehdä rohkeamman lajiarvauksen. Tämä sieni saattaa olla liuskahytykkä, latinaksi Tremella foliacea. (Salo, Niemelä, Salo: Suomen sieniopas. WSOY 2009. Sivu 412.)

Koko n. 10 x 20 cm.

Mitään muuta varmuutta näiden sienten suhteen minulla ei ole, kuin että ne ovat pehmeitä, kuultavia, hyytelömäisiä sieniä, jotka kasvavat lahoavassa puuaineksessa. Outoa on mm. kasvuajat: miten samannäköinen sieni voi kasvaa niin keväällä kuin myös syksyllä? Vai kasvavatko hytykät läpi kasvukauden, vähän kuten käävät? Opiskeltavaa riittää.

Päätin tänään kirjoittaa hytyköistä hytisemisen kunniaksi. Kyllähän minä tuossa taannoin hieman tuskailin kuumuuden ja helteen takia, mutta ei lämpötilan nyt tarvinnut alle +10°C laskea kuten viime yönä! Suomen kesä on keliltään kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen. Minua huolestuttaa hieman marjojen kukinnot näin viileillä keleillä. Toisaalta nyt on kesäkeli juuri sellainen, millaisen muistan se olleen aina kesäkuussa silloin kun olin pikkutyttö: viileä ja puolipilvinen. Eikä se viileys estänyt yhtään uimassa käymistä! Voi hurja että lapsena oli käsittämätön kylmänsietokyky! Vai oliko sitä aina vain niin innoissaan järvessä räpiköinnistä, ettei välittänyt sinisistä varpaista ja huulista..? :) 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Piispanhiippa

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.

Juolahtipa tuossa korvasienestä mieleeni eräs syksyn hassunnäköinen sieni, josta tulee joskus kyselyitä, että onko se syksyinen korvasieni. Tuo sieni on piispanhiippa, latinaksi Gyromitra infula, på svenska biskopsmössa.

Piispanhiippa on myöhäisen syksyn sieni. Joskus siitä näkee korvasienimäisiäkin versioita, mutta korvasienet ovat aina kevään sieniä. Piispanhiippa on periaatteessa syötävä sieni, mutta se sisältää jonkun verran samaa myrkkyä kuin korvasieni. Siksi piispanhiippa on aina esikäsiteltävä samoin kuin korvasieni. Katso ohjeet korvasienten ja piispanhiipan käsittelyyn Elintarvikevirastolta. Piispanhiippa ei ole kauppasieni. Etsi tietoa piispanhiipasta esimerkiksi Salo, Niemelä, Salo: Suomen sieniopas, WSOY 2006, sivu 446.

Täytyy myöntää, että itse en kerää tai syö piispanhiippaa, enkä kovinkaan paljon korvasientäkään. Tykkään enemmän "helpoista" sienistä, joita ei tarvitse esikäsitellä.

Piispanhiippaa on kuitenkin hauska valokuvata. Sieni on hassusti ontto, sekä jotenkin kumimainen ja lelumainen ilmestys. Tässä on meidän ottamia (kännykkä)kuvia piispanhiipasta vuosien varrelta, eli kuvanlaatu on mitä on.

Tavallisen näköinen piispanhiippa
Piispanhiippa päältä.
Korvasienimäinen piispanhiippa.
Piispanhiippa jäässä.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesä ja ötökät

Hyönteiset, ötökät, öttikset, hapsiaiset, mönkiäiset, koppikset... Lajeja en tunnista, mutta koppakuoriaisista minä tykkään. Älä kysy miksi. Varsinkin semmoiset isot turilaat vain sattuvat olemaan lähellä sydäntäni.

-"hei mennään tuonne!"
-"eiku mennään tuonne!"
-"no eiku minne me nyt mennään hei!"

"Ready, steady, JUMP!"

Tämä "kuusijalkainen mato" kutitti ilkeästi hiipiessään pitkin kättäni. 

Jos joku tunnistaa nämä ötökät, ja haluaa jakaa tietonsa kanssamme, ole ihana ja kirjoita kommenttiboxiin.

Tämän viimeisen hyönteisen onneksi tunnistan. Vesikirppuhan se siinä kaahailee!

"rrrännn rännnn!"

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Korvasieni

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä aina harkintaa ja maalaisjärkeä.

Tänä keväänä ja alkukesänä en ole löytänyt yhtä ainuttakaan korvasientä. En edes yhtä pientä palleroa! Joudun siis laittamaan tänne kuvan vuoden takaa, jolloin löysimme korvasieniä kerättäväksi asti.

Korvasieniä hakkuuaukolla toukokuun puolivälissä 2012.

Korvasienen kanssa ei sitten muuten pilailla. Korvasieni sisältää gyromitriini-nimistä myrkyllistä yhdistettä, joten on ensiarvoisen tärkeää osata kerätä ja käsitella korvasienet turvallisesti. Lue korvasienen käsittelystä Arktisilta aromeilta sekä Elintarvikevirastosta ennen kuin poimit korvasieniä.

Korvasieni ei kuulu lempisieniini. Vaikka sen maku onkin erilainen ja myös varsin maukas verrattuna moneen muuhun sieneen, luontainen varovaisuuteni estää minua nauttimasta tästä hyvästä sienestä täysillä. Kerään korvasienet hansikkaat kädessä, ja melkein aina luovutan korvasienet eteenpäin käsiteltäviksi. Korvasienet keitetään ulkona muurinpadassa, eli ei edes sisällä liesituulettimen ollessa täysillä (ah tätä liioiteltua varovaisuutta...). Suositus on keittää korvasienet kahteen kertaan väljässä vedessä vähintään 5 minuuttia kerrallaan välillä keitinvettä vaihtaen, mutta me keitämme korvasienet usein kolmeen kertaan keitinveden välillä vaihtaen ja jopa 10 minuuttia kerrallaan. Uskokaa tai älkää, mutta korvasienet eivät muussaannu edes näin rajusta käsittelystä.

Muistakaa kuitenkin, että varovaisuuteni on liioiteltua, eikä korvasientä pidä missään nimessä väheksyä tai vieroksua tämän kirjoituksen perusteella. Huolellisesti käsiteltynä korvasienestä tulee aivan mahtavaa muhennosta tai vaikkapa kastiketta. Sitä sitten kun syö vaikkapa halstratun hauen ja uusien perunoiden ja tillivoin kera, niin nam!

Kuulin aikoinaan niin sanottuna perimätietona, että korvasieni nousee yhtäaikaa koivun lehtien kanssa. Melkein joka kevät se onkin pitänyt paikkansa: kun koivuissa on hiirenkorvat, korvasienetkin alkavat putkahdella esiin.