maanantai 1. heinäkuuta 2013

Haarakkaat

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.

Haarakkaat ovat minulle hankala sieniryhmä. Saatan lukea jostakin lähteestä, että keltahaarakas on syötävä sieni, mutta jossain toisessa lähteessä taas minkään haarakkaan keräämistä ruokasieneksi ei suositella lainkaan (näin muun muassa kirjassa Korhonen ja Penkkimäki: Suomalainen sienikirja. Readme.fi 2012. Sivu 127.).

Olen ratkaissut ongelman luonteeni mukaisesti, enkä ole koskaan kerännyt mitään haarakkaisiin kuuluvaa sientä, enkä ole myöskään syönyt niitä.

Lajitunnistuksena kuitenkin haluan arvuutella kirjan Salo, Niemelä, Salo: Suomen sieniopas. WSOY 2006, sivun 309 perusteella, että nämä kolme alla olevaa ottamaani kuvaa esittävät keltakärkihaarakasta, latinaksi Ramaria testaceoflava. Ei siis keltahaarakasta, vaan keltakärkihaarakasta.






Jos mikään muu ei mennyt oikein tämän sienilajin tunnistuksessa, niin on sen ainakin haarakas oltava. :)

Pistän tähän loppuun kuvan tunnistamattomaksi jääneestä pienehköstä tummasävyisestä haarakkaasta. Jos on tietoa, kerro meille muillekin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida!