maanantai 29. heinäkuuta 2013

Koivunpunikkitatti

Huomio!
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä harkintaa ja maalaisjärkeä.

Koivunpunikkitatti, latinaksi Leccinum versipelle, på svenska tegelsopp, alkaa ilmaantua koivujen kaveriksi jo juhannuksen tienoilla, mutta ihan eniten sitä löytää elo-syyskuussa. Koivunpunikkitatilla on eri puulajien kanssa viihtyviä, yhtä lailla syötäviä näköislajeja kuten haavanpunikkitatti tai pohjanpunikkitatti.

Katso mitä Elintarvikevirasto sanoo punikkitateista.

Jo vanha koivunpunikkitatti. En kerännyt, koska olen nirso. :)

Tummempi männynpunikkitatti, koivunpunikkitatin kanssa samalla
tavoin käsiteltävä ja syötävä.
Katso lisää tietoa ja tuntomerkit esimerkiksi Readme.fi:n kustantamasta Suomalainen sienikirja, Korhonen & Penkkimäki, sivulta 21 ja 139. Punikkitatit saatat sekoittaa lehmäntatteihin, jotka nekin tosin ovat nuorina yksilöinä syötäviä. Lehmäntatin lakin pintakerros päättyy terävään reunaan, kun taas punikkitatilla lakin pintakelmu kääntyy reunan alle. Lehmäntatti on melko pehmeää tavaraa, kun taas hyväkuntoisen punikkitatin malto on melko kovaa.

Punikkitatit on kypsennettävä huolella, koska raa'aksi jäädessään ne voivat aiheuttaa pahojakin vatsanväänteitä. Myrkyllisiä ne eivät silti ole. Punikkitatit mustuvat kypsennettäessä, mutta älkää antako tämän epäesteettisen yksityiskohdan estää teitä. Tee vaikkapa mustaa punikkitatti-risottoa! Punikkitatit voit säilöä kuten muutkin tatit, parhaiten kuivaamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida!