lauantai 31. elokuuta 2013

Päivän sana: -Ukko!

Nyt kun kerran tuolta metsien siimeksestä möngin "sivistyksen" ääreen ja tietokoneen luokse, teen bloggauspoikkeuksen ja kirjoitan kuluneen viikon löydöistä näin viikonloppuna.

Aloitetaan melkein jokasyksyisestä, aina minua suuresti ilahduttavasta sieniaarteesta, nimittäin ukonsienestä. Löydän niitä ainakin yhden joka syksy, mutta kulunut viikko riemastutti minua peräti 7 ukonsienellä! Ensin löytyi kaksi, ja seuraavana päivänä viisi, joista yhden annoin perheenjäsenelle maistiaiseksi. Oli kuulema ollut todella hyvää ruisjauholla leivitettynä ja pannulla voissa paistettuna. *ruokavinkki* ;) 

Ne ukonsienet, joita ei syöty heti, kuivasin. Kuivasin talteen myös kuivakat ja kuituiset varret, koska niistä voi jauhaa makoisaa sienimaustejauhetta. *toinen ruokavinkki*

Tässä kuvia viiden ukonsienen saaliista. Katsokaa sienestäjän eli minun onnellista ilmettä! :)


Kaksi ukonsientä tiiviisti yhdessä.
"Juurineen" maasta kiskottu ukonsieni.

NAM!

Rouva itse niin muikeana.
Tähän väliin tämä vanha tuttu juttu:
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä aina harkintaa ja maalaisjärkeä.

Siirrytäänpäs sitten huomattavasti harvinaisempaan löytöön. Tämä löytö vaatii melkeinpä koko tarinansa kerrottavaksi.

Olin ukon (aviomieheni) kanssa tällä viikolla etsimässä herkkutatteja, kun mies yhtäkkiä osoitti eteemme ja huikkasi, että "katso!". No minä tietenkin katsoin eteeni, kiljahdin naisellisesti ja rääkäisin, että "hyi! Hiirenraato!". Mieheni siihen kummissaan, että hän kylläkin tarkoitti noita kahta sievää pientä herkkutattia, mutta minä näin niiden vieressä ällöttävän, tahmean musta pötkylän. Huomattuamme, ettei kyseessä olekaan mätänevä jyrsijän ruumis, vaan törkeän iso etana, päätimme ottaa kaverin kyytiin. Kauhaisimme minigrip-pussiin palan kosteaa sammalta ja jättietanan, ja marssimme erään perheenjäsenen luokse internetin ihmeellisen maailman ääreen. Koska en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt noin mahtavan kokoista etanaa, epäilin sen olevan espanjansiruetana, joka ei kuulu Suomen luontoon.

Mutta annas olla. Pötkö osoittautui ukkoetanaksi! Ihan perisuomalaiseksi etanajättiläiseksi! Joten mitäpä sitä kaveria enää enempää kiusaamaan, vaan lähdimme "siirtoistuttamaan" etanan läheiseen, löytöpaikan kanssa samankaltaiseen kosteaan vanhaan kuusimetsään. Minä ehdin luonnollisesti jo kiintyäkin tähän super-etanaan, mutta oli parempi, että kaveri pääsi takaisin sammalikkoon.

Tällä etanalla oli hassu vaalea raita mahan alla. Olisi varmaan pitänyt ottaa enemmän kuvia, mutta ilma oli niin lämmin, kuiva ja aurinkoinen, että emme halunneet kiusata toista enempää. Yritettiin kyllä lavastaa kuvaustilanne, jossa etana olisi ollut sienen päällä, mutta se ei millään halunnut mennä herkkutatin päälle. Fiksu kaveri. Asetimme ukkoetanan herkkutatin viereen sammalelle ja sinne se sitten jäikin tunkemaan itseään sammalten alle. Toivottavasti kukaan ei syönyt sitä heti.

Kaikkea sitä pohjois-Karjalan metsistä löytyykin!




"Mene nyt sinne sienen päälle!"
"En mene. Ei kelpaa."

Ukkoetana ja sen toisessa kyljessä oleva aukko.
Mitähän tarkoitusta varten tuo reikä on? Hengittämistä?

Kokovertailun vuoksi kuvissa näkyvän sieniveitsen mustan kahvaosan pituus on 11cm. Sieniveitsen kanssa samassa kuvassa kokonaan näkyvä ukkoetana on "lyhyenä" ja paksuna. Se pystyi venyttämään itsensä vielä pidemmäksi kuin tuo sieniveitsen kahva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida!