maanantai 30. syyskuuta 2013

Tunnistamattomia puunlahottajasieniä

Tällaisiakin tuli metsässä vastaan. Vielä en ole orientoitunut paikkansa pitävään lajitunnistukseen. Nämä ovat kuitenkin lahoavassa puussa kasvavia sieniä.

Ensin ontossa koivun kannossa kasvaneet söpöliinit. Veikkaan sukukunnaksi hiippoja tai risakkaita.


Sitten lahosta lepän tai haavan kannosta pontevasti esiin tunkenut yksinäinen sieni.




Ja sitten sieni, joka minun varmankin pitäisi osata tunnistaa, mutta näiden ei-syötävien sienien kohdalla homma menee ihan arvailuksi. :)

Tässä saattaa olla ruskokarvaslakkeja, ei syötäviä sieniä.
Kasvualusta havupuun kanto, kuvausaika 3.8.2013. Kuiva ja aurinkoinen keli.

Lopuksi pari kuvaa mesisienten maailmasta. Nämä kaverit puskivat esiin nurmikosta, mutta kasvavat oikeasti lahoavassa koivun juurakossa. Mesisienten sukukunta on siitä haasteellinen, että ne tulevat ja menevät ihan muutamassa päivässä. Viuh vaan ja sienet ovat poissa. Jos mielii kerätä syötäväksi kelpaavien mesisieni-lajien vielä kunnolla avautumattomia lakkeja, pitää olla paikalla just eikä melkein. Näistä omien kuvien sienistä en siis todellakaan tiedä, ovatko ne syötäviä vai ei, joten:

-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus sanomalehdille ja jopa tietokirjoillekin sattuu vahinkoja, joten käytä aina harkintaa, maalaisjärkeä ja monia eri lähteitä yhtäaikaa.


lauantai 28. syyskuuta 2013

Lisää tipusia

Unohdin jo näiden metsätiellä pokerina patsastelleiden lintusten lajin. Nämä taisivat olla akkateeriä? Näin se minun muistini pätkii: jos en jotain syö, niin en kyllä muista sen nimeäkään. :D Ovelasti nämä linnut kuitenkin tarkkailivat varovasti kurkkien, että pysyykö kuvaaja autossa, ja sitten luikahtivat mättäiden suojissa karkuun. Fiksuja tipusia, kas kun lentoon lähtiessä on paljon suurempi riski joutua ammutuksi.



"Nyt karkuun!"
Mieheni haaveilee nyt isomman kuvaputken ostamisesta meidän digijärjestelmä-kameraan, että saisi tarkempia kuvia kauempaa. Olisihan se tietysti seuraavan kuvan hanhi-aurakin näyttänyt komeammalle kuin nyt. Tipusten töötötys kyllä kuulosti komealle. :)


maanantai 23. syyskuuta 2013

Pöhköt puolukat

Olimme lauantaina keräämässä puolukoita, emmekä voineet muuta kuin puistella päätämme hämmästyneinä. Puolukka kukki! Samassa varvussa oli niin kypsiä puolukoita kuin myös uusia kukintoja. En muista, että olisin koskaan vielä nähnyt puolukan kukkivan syyskuussa. Luonto-parka on ihan sekaisin: niittykukatkin kukoistivat vielä viikonloppuna täyttä häkää. Mitenkähän käy kasvien nyt kun ilmojen on vihdoin luvattu viilenevän? Tai että tulee jopa hallaa ensi viikonloppuna?


torstai 19. syyskuuta 2013

Olipa kerran töissä...





(Älä kysy mistä olen tämän kuvan napannut. Takuuvarmasti joltain ala-arvoiselta, eli minua äärimmäisen hyvin viihdyttävältä huumorisivustolta.)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lomalla bongattuja siivekkäitä

Loman aikaan huomasimme, että metsissä pöristelee ihan pipona metsäkanalintuja. Oli pärähteleviä pyitä, salavihkaa mättäitten yli karkuun luikahtelevia teeriä ja ovelia metsoja. Aloimme epäillä, että lintukannat ovat normaalia paremmissa kantimissa, ja niinhän sen sitten Metsästäjä-lehti vahvisti. Metsissä on hyvin tipusia.

Tipusten kylpylä.
Runsas lintukanta näkyy myös kettujen ja haukkojen lisääntymisenä tai paikalle muuttona. Niillä main missä minä hiippailen en ole ennen nähnyt mitään hiirihaukkaa isompaa petolintua. Vaan annas olla! Tänä kesänä huomasimme, että kanahaukka-pariskunta on muuttanut seudulle. Kovin hyvää kuvaa emme saaneet otettua, mutta jospa tästä seuraavasta selvää saisi.

Kanahaukka.
Mökillä oli myös yhtenä päivänä eräs varsin rauhallinen ja kylmähermoinen torkkuja. Tarkkaa lajia en tiedä, mutta tämä perhonen kuuluu yökiitäjiin. Iso oli pentele. Kuvassa mittasuhteena olevan käden pikkusormen pituus on 6,5cm.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Haluaa tehdä itse -lista

Olen aina ollut innokas tekemään vähän kaikkea omin käsin. Kaupunkielämä vaan valitettavasti rajoittaa ankarasti "luovuuttani". Joudun tyytymään pikkunäpertelyihin; neulomiseen, virkkaamiseen ja muihin melko lailla tyttömäisiin juttuihin. Olisi ihanaa päästä toteuttamaan ideoitaan isommassa mittakaavassa. Jos joskus pääsen ostamaan/tekemään omakotitalon, niin minulla lähtee homma ihan varmasti totaalisesti lapasesta. *sitä loton päävoittoa odotellessa...*

Tässä tämän hetken pienitöisiä suosikkejani Haluaa tehdä -listalla:

-pihlajanmarjahyytelöä (ehkäpä jo tänä syksynä).
-kuusenkerkkäsiirappia (onnistuu vain alkukesästä).
-pieni kasvihuone vanhoista ikkunanpokista (ei voi tehdä niin kauan kuin asuu kaupungissa).
-sementistä raparperinlehtien avulla valettuja lintualtaita tai muita koriste-/käyttöesineitä puutarhaan, sävytettyinä ja lakattuina/lasitettuina (ks. edellisen kohdan lisäys).
-neulottu ja huovutettu ryijy kiikkustuoliin (no tämä kyllä onnistuu).
-länkipeili (työn alla).
-sängynpäädyt vanhoista heinäseipäistä (ei voi tehdä nykyiseen makuuhuoneeseen).

Lisäksi haaveissani on näkösuojat parvekkeelle sekä erilaisia koristetyynynpäällisiä jämälangoista.

Pää pursuaa välillä paljon kaikenlaisia ideoita ja juttuja joita haluaisi tehdä itse, ettei niitä kaikkia muista edes kirjoittaa ylös. Olisiko muuten kenelläkään lukijalla kokemusta jonkin listani idean tekemisestä tai toteuttamisesta? Oletko tehnyt joitain näitä juttuja itse? Tuo sementtivalu-raparperinlehti-idea jäi mieleeni jostakin tv-ohjelmasta, mutta olisi kiva kuulla jos joku on oikeasti tehnyt niitä itse.

Pikkumaton näpertelyä
kevättalvella 2013.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Sekalaisia sienijuttuja

Ensimmäisenä Pahat Herkkutatit ry:n syysryhmäkokouksen 2013 jäsenkuvia.




Ihmettelin tuossa taannoin, että mikä ihmeen eläin, ei hyönteinen, nakertaa herkkutatteja? Sekin mysteeri selvisi nyt. Oravathan ne popsivat välillä ruokavalionsa lisukkeeksi tattejakin. Olisihan minun pitänyt tunnistaa nuo hampaanjäljet jo vuosia sitten. Joskus sitä vaan on vähän hidas...


Mieheni muuten löysi viikonloppuna jänismetsällä ollessaan jo suppilovahveroitakin. Eivät ne normaalisti ole tähän aikaan täällä päin kerättävissä, mutta sopivasti kosteisiin ja hämäriin paikkoihin suppiksetkin ilmaantuvat etuajassa. Vielä jäi kuulema hirmuiset määrät pikku-suppiksia kasvamaan... :) Tästä saaliista tuli tuoreeltaan oikein maukas risotto.



tiistai 3. syyskuuta 2013

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kakkajuttuja

Kakkaako karhu metsään?

Tämä on nyt ihan puhdasta spekulointia, mutta karhu taisi syödä vähän liikaa raakoja puolukoita. Tai sitten sille tuli hätäkakka / juoksukakka sen hiippailtua lähellä asutusta ja jonkun säikäytettyä sen käpälämäkeen. :D

Kuvassa on karhun ruikulikakka viikon takaa. Etäisyys lähimpään asutettuun taloon n. 400 metriä. Löydämme useita karhun läjiä joka syksy, joten senpä takia pidänkin aina vähän melua itsestäni metsässä, varsinkin silloin, kun kuljen yksin.


Samalla harjulla asustelee myös härski kettu. Tällä repolaisella on huvittava ja röyhkeä tapa kakata keskelle metsätietä. Kyseisellä metsätien pätkällä on vähän väliä tällaisia suikeroita. Mikä lie niin kivaa tehdä juttunsa keskelle tietä? Heinät ei takerru ahteriin? Ehkä avarammat maisemat? Kosto metsästäjille, kun tahmea kakka tarttuu tiukasti autonrenkaisiin? :D


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sienestyksen haasteita

Kulunut viikko on ollut herkkutattien kannalta hedelmällistä aikaa, ainakin niillä main missä minä kuljen. Aivan kuin herkkutattien rihmastot olisivat yhtäkkiä päättäneet, että "joo, nyt me tungetaan seuraavan viikon ajan itiöemiä esille niin että tuntuu!". Herkkutatti on oikullinen sieni, koskaan en voi olla aivan varma ilmestyykö niitä juuri tänä syksynä, ja jos ilmestyy, niin mihin aikaan. Jos olisi ihan pakko esittää arvaus milloin pohjois-Savon ja -Karjalan metsissä olisi tätä herkkua, veikkaisin elokuun kahta viimeistä viikkoa.

Harmillista kyllä keli on ollut aivan liian lämmin. Herkkutatteja kyllä löytyi ja paljon, mutta usein pieninkin tatti oli täysin matojen kansoittama. Vähistä etanan purujäljistä en niinkään välitä, ne on helppo leikellä pois, mutta minä en vain pysty keräämään vähänkään matoisia sieniä. Hyvässä kunnossa olleet herkkutatit olivat niin harvassa, että niistä piti ihan ottaa kuva kännykällä.



Tyypillinen herkkutatti-löydös oli kunnoltaan yleensä jotain edeltävien ja seuraavan kuvan välillä. Ei mitenkään houkutteleva, vai mitä?

Viikon pahiten popsittu tatti. Etanoilla on ollut juhlat.

Tiedän olevani ihan yleisesti ottaenkin nirso, mutta tuntuu, että tänä syksynä nirsouteni on noussut potenssiin kymmenen. Noh, minkäs teet. Ja toisaalta, jos kerta kerään lähinnä vain itselleni ja miehelleni, ja joskus myös sienistä innostuneille sukulaisille tai kavereille, niin voin olla juuri niin nirso kuin haluan. Tuskin tästä superhygieenisyydestä mitään haittaakaan on. Ja sitä paitsi, jos en syö matoisia perunoita tai tomaattejakaan, miksi söisin matoisia sieniäkään? Ainahan sienissä joitakin asukkaita on, jos ei muita niin hyönteisten munia, mutta ne sienen osat, joissa mönkii näkyviä ötököitä, leikkelen siekailematta pois.

Tyypillinen tämän viikon yhden reissun saalis oli, metsässä tapahtuneen ankaran nirsoilun jälkeen, noin 4 litraa herkkutatteja:


Joista siivoamisen ja paloittelun yhteydessä nirsoilin vielä varmaan ainakin yhden litran verran sieniä roskiin:


Joten loppujen lopuksi neljä litraa herkkutatteja muuttui pannulla "mehustamisen" jälkeen niukaksi puoleksi litraksi käyttövalmista tavaraa. Tässä kuvassa muuten näkyy tapa jolla pakastan "mehustamani" sienet: ilmatiiviisti ja litteästi minigrip-pussiin sullottuna:


PST! Katso tästä Arktisilta Aromeilta ohjeita sienten käsittelyyn ja säilöntään.

Kolme pientä, vain vähän syötyä herkkutattia yhdessä.

Tateista puheen ollen, myös sappitatteja on näkynyt runsaasti varsinkin pihoilla ja teiden varsilla. Näitä tatteja ei siis kannata edes maistaa. Nämä näyttävät äkkiseltään lehmäntateilta, mutta pillistön muuttuminen vaaleanpunertavaksi varsinkin kosketettaessa kertoo, mikä sieni on kyseessä. Muista käyttää luotettavaa sienikirjaa, kun teet tunnistusta löytääksesi syötävän sienen!

Sappitatti alta.

Kuivasta ja lämpimästä kelistä huolimatta törmäsin mieheni kanssa metsässä oikeaan koivunpunikkitattien kuninkaaseen. Jumankekka että oli sienellä kokoa! Kauempaa katsottuna tämä tatti näytti ihan jalkapallolle. (Mittasuhteena oleva sieniveitsi on kokonaispituudeltaan 21 cm pitkä.)



Alemmassa kuvassa näkyy jättitatin oikealla puolella sen alta esiin puskeva normaalikokoinen koivunpunikkitatti. Syy miksi tuo jättitatti on soikea, on, että se tunki esiin juuri kiven vierestä.

Samalla reissulla löytyi myös taas kyykäärme ottamassa aurinkoa metsäkanalintujen hiekkakylpylässä. Oli kyllä pitkän näköinen liero. Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että niillä main, missä minä sienestän, kyykäärmeitä on alkanut esiintyä enemmän. Tai sitten niistä on tullut rohkeampia. Tai sitten minä vietän ihan liikaa aikaa metsässä. :)


Ja loppuun vielä, ettei vain unohdu:
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä aina harkintaa ja maalaisjärkeä.