sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sienestyksen haasteita

Kulunut viikko on ollut herkkutattien kannalta hedelmällistä aikaa, ainakin niillä main missä minä kuljen. Aivan kuin herkkutattien rihmastot olisivat yhtäkkiä päättäneet, että "joo, nyt me tungetaan seuraavan viikon ajan itiöemiä esille niin että tuntuu!". Herkkutatti on oikullinen sieni, koskaan en voi olla aivan varma ilmestyykö niitä juuri tänä syksynä, ja jos ilmestyy, niin mihin aikaan. Jos olisi ihan pakko esittää arvaus milloin pohjois-Savon ja -Karjalan metsissä olisi tätä herkkua, veikkaisin elokuun kahta viimeistä viikkoa.

Harmillista kyllä keli on ollut aivan liian lämmin. Herkkutatteja kyllä löytyi ja paljon, mutta usein pieninkin tatti oli täysin matojen kansoittama. Vähistä etanan purujäljistä en niinkään välitä, ne on helppo leikellä pois, mutta minä en vain pysty keräämään vähänkään matoisia sieniä. Hyvässä kunnossa olleet herkkutatit olivat niin harvassa, että niistä piti ihan ottaa kuva kännykällä.



Tyypillinen herkkutatti-löydös oli kunnoltaan yleensä jotain edeltävien ja seuraavan kuvan välillä. Ei mitenkään houkutteleva, vai mitä?

Viikon pahiten popsittu tatti. Etanoilla on ollut juhlat.

Tiedän olevani ihan yleisesti ottaenkin nirso, mutta tuntuu, että tänä syksynä nirsouteni on noussut potenssiin kymmenen. Noh, minkäs teet. Ja toisaalta, jos kerta kerään lähinnä vain itselleni ja miehelleni, ja joskus myös sienistä innostuneille sukulaisille tai kavereille, niin voin olla juuri niin nirso kuin haluan. Tuskin tästä superhygieenisyydestä mitään haittaakaan on. Ja sitä paitsi, jos en syö matoisia perunoita tai tomaattejakaan, miksi söisin matoisia sieniäkään? Ainahan sienissä joitakin asukkaita on, jos ei muita niin hyönteisten munia, mutta ne sienen osat, joissa mönkii näkyviä ötököitä, leikkelen siekailematta pois.

Tyypillinen tämän viikon yhden reissun saalis oli, metsässä tapahtuneen ankaran nirsoilun jälkeen, noin 4 litraa herkkutatteja:


Joista siivoamisen ja paloittelun yhteydessä nirsoilin vielä varmaan ainakin yhden litran verran sieniä roskiin:


Joten loppujen lopuksi neljä litraa herkkutatteja muuttui pannulla "mehustamisen" jälkeen niukaksi puoleksi litraksi käyttövalmista tavaraa. Tässä kuvassa muuten näkyy tapa jolla pakastan "mehustamani" sienet: ilmatiiviisti ja litteästi minigrip-pussiin sullottuna:


PST! Katso tästä Arktisilta Aromeilta ohjeita sienten käsittelyyn ja säilöntään.

Kolme pientä, vain vähän syötyä herkkutattia yhdessä.

Tateista puheen ollen, myös sappitatteja on näkynyt runsaasti varsinkin pihoilla ja teiden varsilla. Näitä tatteja ei siis kannata edes maistaa. Nämä näyttävät äkkiseltään lehmäntateilta, mutta pillistön muuttuminen vaaleanpunertavaksi varsinkin kosketettaessa kertoo, mikä sieni on kyseessä. Muista käyttää luotettavaa sienikirjaa, kun teet tunnistusta löytääksesi syötävän sienen!

Sappitatti alta.

Kuivasta ja lämpimästä kelistä huolimatta törmäsin mieheni kanssa metsässä oikeaan koivunpunikkitattien kuninkaaseen. Jumankekka että oli sienellä kokoa! Kauempaa katsottuna tämä tatti näytti ihan jalkapallolle. (Mittasuhteena oleva sieniveitsi on kokonaispituudeltaan 21 cm pitkä.)



Alemmassa kuvassa näkyy jättitatin oikealla puolella sen alta esiin puskeva normaalikokoinen koivunpunikkitatti. Syy miksi tuo jättitatti on soikea, on, että se tunki esiin juuri kiven vierestä.

Samalla reissulla löytyi myös taas kyykäärme ottamassa aurinkoa metsäkanalintujen hiekkakylpylässä. Oli kyllä pitkän näköinen liero. Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että niillä main, missä minä sienestän, kyykäärmeitä on alkanut esiintyä enemmän. Tai sitten niistä on tullut rohkeampia. Tai sitten minä vietän ihan liikaa aikaa metsässä. :)


Ja loppuun vielä, ettei vain unohdu:
-käytä sienten tunnistamiseen aina vain luotettavia lähteitä, kuten esimerkiksi Elintarvikevirastoa ja sen suosittelemia lähteitä, kuten Arktiset Aromit- sivustoa, sekä suomalaisia sienikirjoja.
-älä käytä tietolähteenä blogeja (edes tätä blogia), mielipidekirjoituksia tai edes Wikipediaa.
-joskus jopa sanomalehdille sattuu vahinkoja, eli käytä aina harkintaa ja maalaisjärkeä.

2 kommenttia:

  1. Hei, mukava blogi, löysin sen sattumalta, paljon hyviä sienikuvia- ja juttuja, kiitos! Sappitattikuvassa on kumminkin mielestäni lehmäntatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi.
      Minun olisi varmaan pitänyt laittaa kuva siitä, miten tatin pillistö punertui sitä kosketeltuani. Sienikirjathan kovasti väittävät, että vain sappitatin pillistö muuttuu punertavaksi kosketuksesta. Muuten sappitatti ja lehmäntatti ovatkin kovasti samannäköisiä.

      Poista

Saa kommentoida!