perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pinkki 'roo

Päräytetään kehiin tämän viikon "käsityön helmi": pink'aroo. Tai pink kangaroo. Tai ihan vaan lady Kössi.


Pää ja kroppa neulottu samaan tuubiin.
Kädet ovat pelkät pienet neulepötköt.
Päähän tein muotoa niin neulomalla kuin
myös pään läpi ompelemalla.

Korvat on neulottu kahtena eri kappaleena
suoraan päästä ja ommeltu sitten yhteen.
Tällä tavoin sain sileää neulosta näkyviin
korvan molemmin puolin. Sitten turautin
ommella korvat ihan reippaasti yhteen
reunoistaan. Turha kursailla!

Jalkatöppöset sutkautin erillisinä ja
ompelin ei-symmetrisesti kiinni.
Etureppu ja häntä taas on
neulottu suoraan kropasta.

Silmät, nenä, suu,
kirjaillen, juhuu!

Kumma juttu, että näistä minun pienistä
nötösistä tulee aina päärynän muotoisia...


Valmiina villi-ipanan menoon!


Minulla olisi hirmuinen kutina saada ostaa lisää lankoja, mutta järki sanoo, että "tee nyt ensin tuo säkillinen tuolta kaapista pois!". Pinkki saa minut jo voimaan kevyesti pahoin (tästä kiitos myös vaatevalmistajille ja sisäänostajille, että vauvojen valmisvaatteiden värivalikoima on niin suppea), mutta urheasti minä käytän itse hankkimaani lankavalikoimaa pois.

Kovin kihinä aivojeni hämärästi toimivassa ideaosastossani haluaisi tuupata käsieni kautta pihalle pehmoleluja rokin ja rähinän hengessä. Tiedättehän rock-metalli-kliseet: mustaa, niittejä, metallia, ketjuja, railakasta asennetta... Lapseni saattaisi vaan saada melko pitkiä katseita, jos hän roudaisi päiväkerhoon punkkari-nallen, puhumattakaan siitä, mitä mamma saisi sen jälkeen kuulla.

Toisaalta, olenkohan tuota ennenkään niin hirveästi välittänyt muiden mielipiteistä. Kunhan vain teen rokkikarhusta rutistus- ja repimis-turvallisen, niin eikun menoksi vaan!


Hyvää viikonloppua kaikille!

Muokattu jälkikäteen:

To my readers in other countries: automatic translator is a fine idea, but it doesn't really work in real life, at least not with finnish. If you want to read my blog in english, all you need to do is ask. :) Have a nice weekend!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida!